|
Milla
Milla on arviolta vuoden ikäinen kaunotar Olgan pihasta. Milla on todellinen pusukone ja kultatyttö. Se on hyväntuulinen ja avoin tyttö, joka pitää kovasti ihmisen huomiosta. Kaiken muun hyvän lisäksi Milla on upean punainen ja pesun jälkeen varmasti jopa säihkyvä. Milla osaa kulkea hihnassa. Tarkoittaen sitä, että Millaa on varmasti joskus kävelytetty hihnassa eikä se hihnaa pelkää, mutta vetämistakuuta emme anna. Olgan pihassa Milla tulee toimeen kaikkien muiden koirien kanssa. Milla ei sovellu kissaperheeseen. Milla on noin 55 cm korkea ja hoikkarakenteinen.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä.
|
|
|
Piatnashka
10.6.2010 Piatnashka on haettu Olgan pihaan samasta paikasta kuin "pikkuveljensä" Petrushka ja Baunti, jolla on ollut onni päästä jo Suomeen. Piatnashka taas on kasvanut tarhalla jo kaksivuotiaaksi. Tytön olisikin aika päästä siirtymään omaan kotiin Suomen puolelle.
Piatnashka on veljeään Petrushkaa reippaampi, vielä hieman ujo, mutta hyvin ihmisystävällinen ja kiltti. Piatnashka on kiltti myös muille koirille ja haluaa selvästi miellyttää sekä koirakavereita että ihmisiä. Tyttö etsii katsekontaktia ja vahvistusta ihmiseltä. Piatnashka olisi täydellinen koira kotiin, joka arvostaa lempeyttä ja uskollisuutta.
Piatnashka on steriloitu.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä.
|
|
|
Salla
20.12.2009. Salla on kasvanut tarhalla jo alle vuoden ikäiseksi neidoksi. Salla on löytynyt hylättynä kesämökkialueelta siskonsa Saanan kanssa. Salla on kiltti ja lempeä keskikokoinen koiruus, jonka häntä heiluu vimmatusta tarhavieraille.
10.6.2010 Salla on 1-vuotias (arvioitu syntymäaika 04/09.) reipas ja energinen tyttö, jonka häntä heiluu vimmatusti tarhavieraille. Salla on tasapainoinen koira, joka tykkää palloleikeistä, mutta joka hyvin mielellään rauhoittuu saamaan rapsutuksia. Salla viihtyy erinomaisesti sekä ihmisten että koirien parissa ja vaikuttaa koiralta, joka sopeutuu tilanteeseen kuin tilanteeseen. Salla on leikkisä ja sosiaalinen koira, joka ei arkaile tarhan miestenkään seuraa.
Salla painaa noin 27 kg ja säkäkorkeus tytöllä on noin 55cm
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä.
|
|
|
Sonja
Sonja on
noin pari vuotias kadulta kuljeskelemasta löytynyt tyttönen. Sonja vietti alussa aikaansa Olgan pihalla, mutta se pelkäsi muita koiria niin paljon, että Olga etsi tytölle hoitopaikan muualta.
Ihmisille Sonja on kiltti ja ystävällinen. Sonja osaa myös kävellä hihnassa. Muille koirillekaan emme nähneet Sonjan pelostaan huolimatta ärhentelevän, mutta juuri tästä pelosta johtuen, annamme Sonjan vain ainoaksi koiraksi ihmiselle, joka osaa, haluaa ja jaksaa hyvin kärsivällisesti totuttaa tyttöä sietämään muita koiria edes ohitusetäisyyden päässä.
Sonja on keskikokoinen ja muistuttaa jossain määrin rottweileria. Jos Sonjalle löytyy kyselijä aikuisen, kiltin ja rauhallisen uroskoiran perheestä, harkitsemme asiaa Olgan kanssa keskusteltuamme.
10.6.2010 Sonja pääsi harjoittelemaan hihnakävelyä ja se sujuikin varsin mallikkaasti.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä.
|
|
|
Capitu
Capitu on pentuna hylätty veljensä kanssa kun perhe on muuttanut talostaan muualle. Tarhalle ne saapuivat nelikuisina, ja rohkeampi Capitan saikin pian oman kodin Suomesta. Ujompi sisko on tarhan vilskeessä kasvanut nyt lähes aikuiseksi ja kaikkien iloksi muuttunut pikku hiljaa sosiaalisemmaksi. Nykyään se tulee muiden mukana iloisesti ottamaan tarhalle saapuvat vieraat vastaan ja haluaa oman osansa huomiosta, silityksistä ja herkkupaloista. Vaikka joukon jatkona tyttö onkin varsin reippaan oloinen, voi pupu mennä pöksyyn tilanteissa joissa sillä ei ole muun lauman tukea. Toisten koirien kanssa se tulee erinomaisesti toimeen eikä koskaan haasta riitaa. Kiltille ja lempeälle Capitulle etsitäänkin kotia jossa tytön herkkyys osataan ottaa huomioon ja ollaan valmiita olemaan tytön tukena ja turvana silloinkin kun sen oma rohkeus pettää. Sievä ja siro Capitu on kooltaan keskikokoinen (painoa noin 20kg) eikä se enää juurikaan kasva. Sen arvioitu syntymäaika on lokakuussa -08.
31.7.2010
Capitusta on kasvanut reipas neitonen. Ainakin puolituttuja eli vakituisia tarhakävijöitä Capitu rientää tervehtimään kovalla touhulla. Jos ei neitiä heti huomioida, ilmoittaa Capitu olemassaolostaan hyppimällä vasten, joten kasvojaan saa tyttösen kanssa varoa. Capitun saa myös riehaantumaan sitä hiukan nujuuttamalla ja innostamalla. Jonkun toisen koiran ollessa kyseessä voisi piirre olla ärsyttävä, mutta Capitun ujouden muistaessa on vain iloinen siitä, että tyttö on muuttunut avoimemmaksi ja vilkkaammaksi. Capitu lähestyy kahta vuotta ja on elänyt lähes koko ikänsä koiratarhalla. Kotielämästä Capitu ei tiedä mitään. On suuri synti ja häpeä, jos Capitu joutuu viettämään elämänsä tarhalla löytämättä koskaan omaa kotia. Capitusta kiinnostuneiden kannattaa kuitenkin miettiä, riittääkö heillä osaaminen ja kärsivällisyys tytön opettamiseen kotikoiraksi, asumaan sisällä ja kulkemaan kauniisti hihnassa. Capitu on luonteeltaan herkkä ja kiintyy kovasti sille tuttuun ihmiseen, joten omistajan tulee sitoutua tyttöön sekä myötä- että vastamäissä. Kärsivällisyydellä ja lempeydellä Capitusta saa uskollisimman ystävän mitä voi koskaan toivoa.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä.
|
|
|
Galga
Galga on ystävällinen ja iloluontoinen tyttönen, joka on asustanut tarhalla jo lähemmäs vuoden ajan. Galga löytyi pienenä metsästä ja vietti jonkin aikaa hoidossa hyvin köyhässä perheessä kunnes pääsi viimein tarhalle kunnollisten ruokapatojen äärelle. Jotenkin Galga on jäänyt siirtämättä kotia etsimään ja niin on tyttönen unohtunut tyystin. Mitään vikaa ei ole Galgan luonteessa näkynyt. Se tulee tarhaoloissa toimeen kaikkien koirien kanssa ja pitää kovasti ihmisistä ja huomiosta. Suhtautumisesta kissoihin emme tiedä. Galgan
arvioitu syntymäaika on 06/08 ja se on steriloitu. Galga on 60-65 cm korkea.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä.
|
|
|
Olgan Nika
Ei voi kuin ihmetellä, miten Nika on onnistunut säilyttämään positiivisuutensa ja tarmokkuutensa monien tarhalla vietettyjen kuukausien ajan. Joka kerta kun Olgalla käymme, tulee tyttö vastaan yhtä avoimen iloisena ja reippaana oli keli, ruokatilanne tai koiraseura millaista tahansa.
Nika on hyvin ihmisrakas ja nauttii suuresti ihmisen huomiosta. Tyttö ei turhia hössötä ja hypi vaan useimmiten tassut pysyvät innostuksesta huolimatta nätisti maassa ja häntä vain vispaa tuhatta ja sataa tytön odottaessa rapsutuksia ja herkkuja vierailta. Nika on alkujaan löydetty kadulta ja sen taustasta ei ole mitään tietoa. Nika ei ole tottunut kävelemään hihnassa, joten hihnakäyttäytyminen on uudessa kodissa opiskeltava täysin alusta. Nika on kuitenkin fiksu tyttö, joka touhuaa mieluusti ihmisen kanssa, joten uusien asioiden opettelu olisi varmasti tytön mielestä mukavaakin puuhaa. Tyttö on kaikenkaikkiaan hyvin sosiaalinen tapaus eli muiden koirien kanssa tyttö tulee toimeen vallan mainiosti. Olgan pihalla vilistelee myös useampi kissa, joten niidenkin läsnäoloon Nika on tottunut. Kooltaan tämä kaunotar on keskikokoinen, painoa ehkä parikymmentä kiloa. Nikan arvioidaan syntyneen elokuussa 2008. Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä.
|
|
|
Fenja
Fenja sisaruksineen on löytynyt Viipurin keskustan rakennustyömaalta ilman äitiään. Arvioitu syntymäaika on kesäkuussa -08
. Fenja on steriloitu.
Astuessani sisälle Fenjan häkkiin
tytön tassut läjähtävät rinnuksille ja suuri kieli lipoo naamani
märäksi. Saman vastaanoton saavat kaikki muutkin vierailijat. Fenjan
kasvoilta paistaa suuri ilo kun joku tuli häntä tervehtimään. Fenja
ottaa varauksetta vastaan kaikki vieraat ja tervehtii jokaista
innokkaan ystävällisesti. Silmät tuikkivat ja Fenja tekee kaikkensa
päästäkseen pusuttelemaan ihmisten kasvoja. Fenja selvästi rakastaa ihmisiä eikä meinaa nahoissaan pysyä
saadessaan vieraita häkkiinsä. Fenja aivan tärisee innostuksesta, niin
iloinen tyttö on siitäkin pienestä ajasta ja rapsutuksista, jotka
ehdimme hänelle antaa.
Fenja-tyttöstä on siunattu varsin erikoisella ulkonäöllä
eli toista samanlaista ei taatusti kävele kadulla vastaan. Koko
komeuden kruunaa naurava suu ja iloiset silmät.Kun katselee tätä tyttöä, jonka luonne on mitä mainioin ja
ulkonäkö varsin veikeä, niin ei voi kuin ihmetellä miksei sitä omaa
kotia ole vieläkään löytynyt.
Toki Fenja on riehakas ja hyppiväinen, mutta fiksuna tyttönä Fenja
kyllä varmasti oppii kunnon kotikoiran tavoille. Tyttö tarvitsee vain
vähän tapakasvatusta. Vaikka Fenja ei olekaan enää pieni pentu, on se
silti vielä hyvässä iässä oppiakseen uutta. Fenja vaikuttaa koiralta,
joka nauttisi pitkistä kävelyretkistä, metsässä juoksemisesta ja
kaikista arkisista askareista, joissa se saisi olla mukana. Vaikka Fenja jaksaa olla vielä iloinen ja leikkisä nuori, niin
tarhaelämä taatusti masentaa tätäkin tyttöä. Fenja ei tarvitse
elämäänsä mitään ihmeellistä, vain sen oman kodin ja oman ihmisen, jota
rakastaa ja jolta saada rakkautta. Tälle tytölle soisi kyllä kodin
löytyvän ennen kuin raskaat tarhaolot lannistavat tytön mielen ja
kadottavat tuikkeen tytön silmistä.
Fenja 941000002951743
Huomioithan että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä.
|
|
|
Larisa
Larisa on kasvanut tarhalla jo pennusta aikuiseksi. Aina tarhalla käydessämme Larisa tulee vastaan keskipihalla ja tervehtii meitä ystävällisesti ja iloisesti. Larisa on leppoisa ja melko rauhallisen oloinen tyttö, joka on ollut tarhalla jo aivan liian kauan. Larisa ei osaa edes kuvitella millaista sen elämä voisi olla tarhan ulkopuolella ja tyttö tuntuu jo alistuneen siihen, että tarha tulee olemaan hänen kotinsa aina.
Larisa on elänyt tarhalla koko elämänsä, eikä sillä ei ole mitään käsitystä kotikoiranelämästä, mutta Larisa on fiksu tyttö, joka varmasti oppisi uuden kodin tavoille hyvinkin äkkiä. Larisassa ei ole havaittu tarhalla mitään vikaa, tyttö on hyvin ystävällinen niin ihmisille kuin muille koirillekin. Larisan ei ole myöskään kuultu pahemmin haukkuvan. Suureksi epäonnekseen Larisa on vain hyvin tavallisen näköinen eikä näin erotu edukseen suuresta koiralaumasta. Larisalle etsitään aivan tavallista kotia, joka sitoutuu opettamaan kauan tarhalla olleelle tytölle miten kuuluu käyttäytyä, rakastaa tyttöä mahdollisista vastoinkäymisistä huolimatta ja antaa Larisan vihdoinkin tuntea olevansa tärkeä jollekulle. Larisan syntymäaika on 08/08.
938000000360211
|
|
|
Maria
Maria on 08/08 syntynyt kaunis mustavalkoinen neito. Maria asuttaa pientä aitaustaan yhdessä sisarensa Annan kanssa. Siskolikka on vähän reippaampi tapaus ja Maria antaakin siskon tarkastaa ensin aitaukseen pyrkivät ihmiset ennen kuin itse uskaltautuu nuuhkaisemaan. Kyllä Maria ihmisistä tykkää, tuntuu vaan olevan vähän sellainen ujopiimä. Omassa kodissa, sopivalla kannustuksella tästäkin keskikokoiseksi jäävästä tytöstä tulee oikein mukava ja reipas perheenjäsen. Maria on pitkäjälkainen ja kevyehkö koira joka varmasti nauttisi emännän tai isännän ulkoiluttamisesta, pitkistä metsälenkeistä ja tuulen tuiverruksesta. Liikunnalliselle ihmiselle siis oiva valinta tämä hörökorva!
Huomiothan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä.
|
|
|
Anna
Punaturkkinen Anna seisoo verkkoaitaa vasten tarkkana kuin porkkana. Huomiota tämä Anna-tyttönen haluaa kovasti. Aitauksen oven avautuessa Anna perääntyy vähän ja miettii että mitä ihmisellä onkaan mielessä. Nopeasti Anna kuitenkin intoutuu nuuskuttelemaan ja pusunkin saattaa saada tältä kettutytöltä. Anna on siskonsa Marian tapaan syntynyt 08/08, eli nuoresta koirasta on kysymys. Anna on mukava koira joka sopii monenlaiseen kotiin. Liikunnasta Anna varmasti tykkää, mutta kyllä siitä rapsuteltavan kainaloisen sohvannurkkaankin saa. Kooltaan tyttö jää keskikokoiseksi eli pakettiautoa ei tarvita tämän koiran kuskaamiseen, mutta ihan jalkoihinkaan neiti ei jää. Anna tulee toimeen kissojen kanssa.
Huomiothan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä.
|
|
|
Daisy
Daisy ei ole
katujen kasvatti, vaan se on elänyt pentuaikansa kotikoirana. Kengänkuvan
pyrstöönsä se sai sukukypsyyden koittaessa, kun pihamaalle kerääntyi liuta
innokkaita ja äänekkäitä kosioita mekkaloimaan. Daisy tuotiin tarhalle jossa se
nyt odottaa vastuuntuntoisemman kodin löytymistä. Reipas ja säpäkkä Daisy ei
ole vielä vuottakaan (arvioitu syntymäaika 12/08), mikä näkyy vilkkautena ja
uteliaisuutena kaikkea ympärillä tapahtuvaa kohtaan. Toisaalta tyttö on
teini-iässä ja omaa tahtoa ja jääräpäisyyttä alkaa löytyä myös. Edellinen omistaja
ei panostanut Daisyn hyvinvointiin millään tavalla, ja niinpä uuden
tunnollisemman omistajan tehtäväksi jää myös tytön tapakasvatuksesta huolehtiminen.
Tästä sporttisesta nuoresta neidistä saa joku mainion ystävän lenkkipoluille ja
monenlaiseen menoon. 20.12.2009 Daisy odottaa yhä uutta omistajaansa tarhalla. Daisya kehutaan todella sieväksi ja sopivan kokoiseksi rakkauspakkaukseksi. Se on korkeudeltaan noin 50cm ja painoa on 15 kilon verran. Ihmisen nähdessään sen häntä heiluu vimmatusti ja tämän sosiaalisen tytön olisikin aika päästä Suomen puolelle.
| |