Blogi

Tarhapäivä-video

  3.8.2017

Yksi merkittävä osa Viipurin Koirien aktiivien toimintaa ovat tarhavierailut. Viipurissa reissataan jollakin porukalla viikoittain, joskus tiheämminkin. Tarhareissuilla viedään perille lahjoituksia, hoidetaan ja ulkoilutetaan koiria sekä kuvataan koirien esittelysivuille valokuvia ja videoita. Toisinaan joku koira täytyy käyttää eläinlääkärissä ja joskus on tehtävänä myös remppahommaa.

Tilannekatsaus: Rakennustalkoot 2017 -keräys, raha-asioita ja muita mutkia

  30.7.2017

Kaikki ei suju aina ihan niin kuin Strömsössä – ei myöskään tämän kesäinen Irinan tarhan aitausten rakennusprojekti. Matkassa on ollut mutkia ja samaan aikaan sekä yhdistyksellä että Irinalla on ollut myös monia muita murheita.

Rakennustalkoot 2017: Rymy #lahjoitalantti

  10.7.2017

Seuraavaksi esittelemme teille nallekarhumaisen Rymy-herran. Rymy ei tule juttuun muiden urosten kanssa, joten se asuu tarhan ulkopuolella ketjussa.

Rymy ilmestyi tarhalle viime vuonna loppukesästä. Ennen tarhalle päätymistään se oli tiettävästi asustellut paikallisen luontokeskuksen liepeillä. Rymy on arviolta parin–kolmen vuoden ikäinen ja täynnä energiaa. Nimensä mukaisesti Rymy rymyää innokkaasti ympäriinsä lyhyen ketjunsa päässä, kun joka lähestyy. Se nauttii suuresti ihmisseurasta ja rapsutuksista.

Rakennustalkoot 2017: Bronto #lahjoitalantti

  2.7.2017

Seuraavana esittelyvuorossa Rakennustalkoot 2017 -kampanjassamme on Bronto. Bronton omistaja kuoli ja Bronto tuotiin Irinan tarhalle. Koska Bronto tulee huonosti toimeen toisten urosten kanssa, on sen paikka tarhalla ollut ketjussa. Bronto on muutenkin saanut enemmän kuin tarpeeksi epäonnea osakseen, sillä rankan talven jälkeen syrjäiseen koppiinsa kahlittu Bronto joutui irtokoiran hyökkäyksen kohteeksi ja sai pahat puremavammat. Tämän jälkeen se siirrettiin parantumaan tarhan aitojen sisäpuolelle.

Rakennustalkoot 2017: Esittelyssä Vanja #lahjoitalantti

  25.6.2017

Tämän vuoden Rakennustalkoot-kampanjalla on kaksi päätavoitetta: kustantaa tarhalla eläville ketjukoirille omat aitaukset ja hankkia tarhalle kestäviä, lämpöeristettyjä koppeja ennen ensi talvea sekä kunnostaa Olgan tarhan huonokuntoinen koiramökki.

Rakennustalkoot 2017 -kampanja käynnistyy

  21.6.2017

Tämän vuoden Rakennustalkoot-kampanjalla on kaksi päätavoitetta:

#lahjoitalantti-tempaus Parane pian! -rahaston hyväksi päättyy

  1.6.2017

Huikea #lahjoitalantti-tempaus Parane pian! -rahaston hyväksi päättyy tänään! Kampanjan aikana olemme jakaneet kanssanne koskettavia koirakohtaloita ja tekstejä alkuvuoden aikana hoitoa saaneista koirapotilaista.

Kotihoitajan onnet ja onnettomuudet

  30.5.2017

Yhdistyksellämme on jatkuvasti lukuisia koiria kotihoidossa. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että kotihoitaja sitoutuu pitämään kotia etsivää koiraa luonaan niin kauan, että sille löytyy oma koti. Joskus se tarkoittaa päiviä, joskus kuukausia, joskus jopa yli vuoden. Sinä aikana hoitajan tulee pitää koiraa kuin omaansa: ulkoiluttaa, aktivoida, tarpeen vaatiessa myös kouluttaa ja käyttää eläinlääkärissä.

Drako päivystyksessä #lahjoitalantti

  29.5.2017

Pieni ja suloinen Drako-pentu matkusti pari viikkoa sitten Suomeen kotihoitoon. Hoitopaikkaan saavuttuaan pentu vaikutti hämmentyneeltä pitkästä matkasta, mutta reipastui jo yhdessä yössä. Pian Drako alkoi kuitenkin yskiä ja kotihoitaja epäili syyksi kennelyskää. Koska kennelyskä on yleinen vaiva ja paranee usein itsestään, tilannetta päädyttiin vain tarkkailemaan.

Freddyn jalkaleikkaus #lahjoitalantti

  27.5.2017

Freddy-poika odottaa pääsyä Suomeen Irinan tarhalla. Loukkaantuneena tarhalle saapunut Freddy asusteli ensin työntekijöiden kahvihuoneessa yhdessä kahden kissan kanssa ja majailee tällä hetkellä pikkuaitauksessa Irinan kotipihalla. Poika oli löytynyt Pietariin johtavan tien varrelta ja toimitettu yöllä ensin eläinlääkäriin ja sitten Irinan hoiviin. Freddy oli löydettäessä huonossa kunnossa: sen etujalasta oli kuoriutunut iho pois, nivusessa sillä oli haava, ja takapää vaikutti voimattomalta ja kävely hankalalta. Lisäksi pojan yleiskunto oli huono.

Andrein hymy kuntoon #lahjoitalantti

  24.5.2017

Ihastuttava Andrei-poika muutti Irinan tarhalta Suomeen kotikoiraksi tänä keväänä, mutta palautui pian kotia etsiviin itsestään riippumattomista syistä. Siitä lähtien Andrei on ollut kotihoidossa Keravalla. Entisessä kodissaan Andrei sai uudeksi nimekseen Manu.

Kuvablogi: Viipurissa 13.5.

  14.5.2017

Kuvaterveiset eiliseltä Viipurin-reissulta!

Pages