Dana

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50 cm)
Syntymäaika: 2015

9.7.2018
Lempeä ja rauhallinen Dana on asustanut Irinan tarhalla jo useamman kuukauden. Dana päätyi tarhalle yhdessä Betin kanssa.

Tapasimme kippurahäntäisen kaksikon, Betin ja Danan, ensimmäistä kertaa kevättalvella. Parivaljakko löydettiin rakennustyömaa-alueen liepeiltä, ja koska tyttöjä ei kukaan kaivannut, tuotiin ne Irinan tarhalle. Saapuessaan tarhalle tytöt sijoitettiin samaan aitaukseen useiden muiden koirien joukkoon. Sekalaisessa laumassa oli enimmäkseen nuoria koiria, niin narttuja kuin uroksiakin. Dana tuntui suhtautuvan melko välinpitämättömästi muihin koiriin, mutta ihmisistä se sen sijaan oli kiinnostunut ja tuli uteliaana tutustumaan.

Joskus käy niin, että juuri tarhalle saapunutta koiraa ei meinaa tunnistaa enää viikkojen kuluttua samaksi pahimman alkujärkytyksen laannuttua. Tilalla on elämäniloinen ja häntää villisti huiskiva koiruus, joka ilahtuu ikihyviksi ihmisistä ja energiaa on vähintään triplasti verrattuna aiempaan. Danan kohdalla mitään mullistavaa ei tällä saralla ole tapahtunut. Rauhallinen Dana on edelleen yhtä mukavan rauhallinen tyttö kuin tullessaan. Suurimmat muutokset tuntuvat olleen fyysisiä. Saapuessaan Dana oli hyvin laiha ja sen takapää/takajalat näyttivät heikoilta. Kuukausien kuluessa Dana on kuitenkin saanut lihaa luidensa ympärille ja näyttää tätä nykyä hyvinvoivalta ja kauniilta koiralta.

Luonteeltaan Dana vaikuttaa ihanalta tytöltä. Se on melko vaatimaton eikä tee numeroa itsestään. Kun ihmisiä saapuu aitaukseen, katselee se uteliaana tulijoita. Muiden koirien kanssa Dana ei ole tähän päivään asti kokenut tarpeelliseksi lähteä kilpailemaan ihmisten huomiosta, ja jos tilanne käy liian kaaottiseksi väistyy tyttö hiljaa sivuun. Kun tilaa ja rauhaa on tarjolla, tulee Dana ystävällisesti tervehtimään ja haistelemaan. Ihmisten seura on mieluisaa ja tyttö jämähtää mielellään niille sijoilleen kun rapsutukset alkavat. 

Dana on arvioitu noin 3-vuotiaaksi, mutta todellisuudessa ikää voi aina olla enemmän tai vähemmän. Vitivalkoiset hampaat ja ulkoinen olemus antavat kuitenkin osviittaa, ettei tämä neito nyt kovin vanha voi olla. 

Dana ja Betti ovat suurella todennäköisyydellä sukua toisilleen, sillä niin samasta puusta veistettyjä ne ovat ruumiinrakenteesta luonteeseen. Väritys vain eroaa. Onko kyseessä sitten äiti-tytär-kaksikko, jää hämärän peittoon. Betti ja Dana ovat mahdollisesti viettäneet koko elämänsä yhdessä ja olleet toistensa tukena ja turvana monissa elämän eri mutkissa. Olisi sääli erottaa niitä, ja koska ne ovat selvästi toisilleen tärkeitä ja viihtyvät hyvin yhdessä, voidaan niille etsiä myös yhteistä kotia.

Koska Danan menneisyydestä ei ole tietoa, emme voi tietää onko tyttö milloinkaan saanut asua sisätiloissa kotona. Niinpä uuden kodin on ymmärrettävä, ettei Danalla välttämättä ole tietämystä kotikoiran taidoista ja niitä pitää olla valmis sille opettamaan. Ainakin tarhaoloissa Dana on hyvin rauhallinen ja hiljainen tyttö, mutta voihan olla että toisenlaisessa ympäristössä sekin löytää lisää iloa ja energiaa itsestään. Koirakaveri voisi olla Danan mieleen, mutta kovin raisua kaveria Dana tuskin jaksaa. Niistä on tarha-aikana saatu nauttia jo ihan tarpeeksi. Kaikkein mieluiten Dana muuttaisi varmasti yhteiseen kotiin Betin kanssa, mutta nähtäväksi jää suodaanko kaksikolle moista onnea.

Viipurin koirat - Dana 13.3. & 26.5.2018

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.