Danja

Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa keskikokoiseksi/isoksi
Syntymäaika: 4/2018

9.7.2018
Kenen sydän lämpenisi tälle kovin ujolle tytölle? Danja ei vielä ymmärrä, että vieraat ihmiset ovat oikeasti kivoja, vaan se haluaa ihmetellä mieluummin pienen etäisyyden päästä.

Danja ja sen siskot Dori, Dodo ja Daina kulkeutuivat Olgan tarhalle läheisestä pikkukylästä. Siellä asui navetassa synnyttänyt tyttökoira, joka sai peräti 9 pentua. Paikalliset onnistuivat löytämään niistä viidelle kodit ja neljälle jäljelle jääneelle Olga lupasi tarjota turvapaikan. Nyt siskokset ovat saaneet kaikki tarvittavat rokotukset ja ne ovat pian valmiita uusiin seikkailuihin Suomessa.

Siinä kun muut siskot uskaltautuvat pyörimään jaloissa ja tekemään jonkin verran tuttavuutta, väistää Danja sivummalle ja tyytyy katselemaan sieltä ihmisiä. Sen silmistä paistaa uteliaisuus, mutta silti sille on vielä liian jännittävää lähteä oma-aloitteisesti tutustumaan.

Kuvaamista varten Danjakin napataan syliin. Hetken siinä oltuaan Danja onneksi toteaa, että tämä taitaakin olla ihan mukava juttu. Sen ilmeestä kuitenkin näkee, että kaikki jännitys ei vielä poistu, vaikka pientä rentoutumista on onneksi nähtävillä. Ja voi noita korvia! Ne sojottavat aina miten sattuu, oli Danja sitten sylissä tai juoksentelemassa.

Siskojensa seurassa Danja on normaali, iloinen ja leikkisä pentu. Uskomme, että kunhan Danja pääsisi omaan kotiin, näyttäisi se pian tämän puolen itsestään myös uusille ihmisystävilleen. Tarhalla kasvaminen ei ole pienille pennuille koskaan ihanteellista ja siksi toivoisimme, että Danja pääsisi pian omaan kotiin.

Danja on siskoksista suurin. Siitä kasvaa aikuisena ainakin keskikokoinen tai jopa iso tyttö. Koska se on varsin ujo pentu, haluaisi se jo pian omaan kotiin. Danja haaveilee sellaisesta omistajasta, joka ymmärtää, että monet asiat ovat sille vielä ihmeellisiä ja se tarvitsee oman aikansa niiden ihmettelyyn. Kuitenkin ajan kanssa ja koiran tahdissa edeten Danja reipastuu varmasti paljon ja jonain päivänä niitä ihmeteltäviä asioita ei toivottavasti enää paljonkaan ole. Siihen uudessa kodissa tulee kuitenkin varautua, että aikaa siihen tulee menemään ja mahdollista on, että Danjan elämään jää aina asioita, jotka sitä vähän ujostuttavat.

Koirakaveri uudessa kodissa odottamassa olisi Danjasta aivan huippujuttu. Sen tassunjäljissä olisi turvallista katsastella maailmaa. Kovin vilkkaan kaupungin keskustaan Danja ei myöskään halua muuttaa, sillä se voi tässä vaiheessa olla ujolle pennulle vielä liian jännittävä asuinympäristö.

Viipurin koirat - Danja 4.7.2018

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.