Edna

Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 4/2019

26.8.2019
Kaikki Ednalta testatut vektorivälitteiset taudit olivat negatiivisia. Edna olisi nyt valmis matkustamaan omaan kotiin ja toivookin, että onni potkaisisi.

Ednalta testattiin anaplasmoosi, erlichioosi, borrelioosi, sydänmato (Dirofilaria immitis) ja Dirofilaria repens, babesioosi ja leishmanioosi. Viipurin Koirat testautti myös Ednan rabiesvasta-ainetason ja se ylitti tarvittavan 0.5 IU/ml, joka suojaa koiraa tartunnalta. 

15.8.2019
Ystävällinen ja reipas Edna päätyi kesällä Olgan luokse 14 muun pennun kanssa. Suuren pentupaljouden joukosta on vaikea erottua, mutta sitä ihmettä Ednan täytyy jäädä odottamaan.

Olga sai kesällä kiireellisen yhteydenoton. Erään leirikeskuksen pihapiirissä asusteli useampi emokoira pentujensa kanssa. Vaikka emot olivat arkoja, pennut kesyyntyivät kun leirikeskuksen lapset viettivät niiden kanssa aikaa ja leikittivät niitä. Pennut eivät kuitenkaan voineet jäädä alueelle kasvamaan aikuisiksi ja niistä haluttiin eroon. Olga oli yhteydessä sterilointikampanjaa toteuttavaan pietarilaiseen klinikkaan, josta käytiin kolme kertaa yrittämässä emojen pyydystämistä. Kahdella kerralla koiria onnistuttiin ampumaan nukutusnuolilla, mutta ne juoksivat metsään piiloon ja nukkuivat anestesian siellä, eikä niitä löydetty. Kolmannella kerralla ne jo tunnistivat liikkuvan klinikan pakettiauton ja piiloutuivat metsään heti, kun se saapui tontille. Pentuja oli kaiken kaikkiaan 17, mutta kahta niistä ei saatu kiinni. 15 koditonta pikkuista jatkoivat matkaansa Olgan tarhalle.

Sekalaiseen joukkoon kuuluu erinäköisiä ja -kokoisia pentuja. Osa pennuista on keskenään niin samannäköisiä, että sisaruus on helposti tunnistettavissa. Uutta, onnellisempaa elämää Suomesta etsivät Alpo, Bablo, Chaplin, Dimmu, Edna, Fenrir, Ginny, Hila, Iinu, Jehu, Kunkku, Lohtu, Morrison, Ninja ja Ona. 

Olgan pentuaitauksessa käy ennennäkemätön kuhina. Ihmisvieraiden astuessa portista sisään Edna pyyhältää määrätietoisesti ottamaan selvää vieraista. Se tulee ystävällisesti ja reippaasti tervehtimään - ja ihmisvieraathan ovat tämän tytön mieleen! Edna vaikuttaa luottavaiselta pennulta eikä se tunnu arastelevan lainkaan uusia tuttavuuksia. Saatuaan hetken nauttia rapsutteluista tyttö jää vierelle rauhallisesti istuskelemaan. Sopuisa Edna tuntuu pärjäävän hyvin suuressa pentulaumassa ja vaikuttaa muutenkin kaikin puolin kivalta typykältä. Vaikka ulkonäöllisesti Edna on melko tavanomaisen näköinen, on se kuitenkin saanut jotain millä vähän erottua joukosta: kauniit ruskeanvihertävät silmät. 

Lapsia vilistävä leirikeskus koitui näiden pentujen pelastukseksi, sillä ilman varhaisia ihmiskontakteja ne olisivat jääneet aroiksi. Pennut ovat eläneet lyhyen elämänsä ajan ulkona eikä niillä ole kokemusta sisällä asumisesta saatika mistään kotikoiran taidoista. Olgan pihalla ne asuvat ulkoaitauksessa. Tulevan omistajan on tärkeää ymmärtää, että vaikka suurin osa pennuista onkin hyvin reippaita, ei leirikeskus ja Olgan suljettu pihapiiri ole tarjonnut laajinta mahdollista sosiaalistumista. Niinpä vastaan voi tulla vielä asioita ja tilanteita, mitkä ovat pennuille uusia ja siksi jännittäviä. Pennuille etsitään sitoutuneita koteja, jotka ovat varustautuneet uuden perheenjäsenen sopeuttamiseen isolla annoksella kärsivällisyyttä, ymmärtäväisyyttä, aikaa ja rakkautta.

Viipurin koirat - Edna 13.8.2019

Viipurin Koirat – Edna 3.8.2019

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.