Funja

SUOMESSA
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 11/2018

4.7.2019
Kettutyttö Funja muutti sijaiskotiin pääkaupunkiseudulle.

15.5.2019
Kaikki Funjalta testatut vektorivälitteiset taudit olivat negatiivisia. 

Funjalta testattiin anaplasmoosi, erlichioosi, borrelioosi, sydänmato (Dirofilaria immitis), ihomato (Dirofilaria repens) ja babesioosi.

9.5.2019
Funja on reipastunut valtavasti ja tulee nykyään jo varovaisen uteliaana tutustumaan vieraisiin.

Funja pääsi sylissä pedikyyriin ja kynsien leikkaaminen sujui kovin vaivattomasti. Funjasta on myös varttumassa aikamoinen kaunotar, jota ei voi olla ihastelematta. Pääsisipä Funja jatkamaan reipastumista omaan kotiin.

Viipurin koirat - Funja 4.5.2019

19.3.2019
Kaunis mutta ujo Funja-tyttö kuuluu tarhan uusimpiin tulokkaisiin. Funja sisaruksineen päätyi tarhalle mökkialueelta.

Funja, Maunu ja Nuunuu löydettiin yksinään mökkialueelta. Niitä ei kukaan kaivannut eikä tahtonut omikseen, joten ne tuotiin Irinan tarhalle. Kaikki kolme ovat vähän erinäköisiä, mutta väritys on jokseenkin samanlainen. Onkin ihan mahdollista, että saman löytöpaikan, olemuksen ja iän perusteella ne ovat samaa pentuetta. Kaikki ovat vielä vähän puulla päähän löytyjä ja tuntuvat kovasti ihmettelevän mihinkäs kummaan on oikein jouduttu.

Funja on ujoin kolmikosta. Se ihmettelee aitaukseen astelevia tarhavieraita mieluiten turvallisen kopin suojista. Funja ei kuitenkaan ole mikään paniikkiarka vaan korvat höröllä tutkailee tarhavieraiden liikkeitä utelias pilke silmissä. Kuvausta varten Funja täytyy kömpiä hakemaan kopin perältä, mistä sen saakin nostettua syliinsä ilman vastarintaa. Sylissä Funjaa jännittää, mutta siitä huolimatta se kykenee hienosti istumaan ilman räpiköintiä rauhallisesti paikoillaan. Kun tyttö lasketaan takaisin maahan, hipsii se määrätietoisesti mutta ilman hengenhätää takaisin turvalliseen luolaansa. Pimennosta jää pilkistämään pöllämystynyt silmäpari korvat höröllä. Ehkäpä jo ensi kertaan mennessä Funja on vähän reipastunut, kun järkytys tarhalle joutumisesta on hälventynyt.

Funja vaikuttaa ihmisystävälliseltä ja herttaiselta tytöltä. Kovin kauniskin Funja on. Pentujen menneisyydestä ei ole tarkempaa tietoa, mutta ne tuskin ymmärtävät kotikoiran elämästä ja -taidoista mitään. Ne eivät kuulu niihin onnekkaisiin pentuihin, joita on hoivattu rakkaudella ja huolenpidolla syntymästään lähtien ja jotka saatellaan omiin koteihinsa hyvinvoivina ja täysin sosiaalistettuina. Mutta ne ovat olemassa, ja kärsivällisyyden ja ajan avulla niistäkin kasvaa yhtä hienoja ja tärkeitä perheenjäseniä jollekin onnekkaalle. Koska Funja on vielä ujo tyttö, etsii se kotia missä odottaisi kiva koirakaveri esimerkkiä ja tukea antamassa. Keskustan vilinä on ehkä vielä vähän liikaa Funjalle, mutta jokin rauhallisempi alue olisi aivan passeli. Funjan toiveissa on päästä nopeasti pois tarhalta, oli tarjolla sitten hoitopaikka tai tietysti se ihanin, oma koti.

Viipurin koirat - Funja 16.3.2019

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.