Hallituksen tiedotteet

23.12.2017

Animalia ry on myöntänyt Viipurin Koirat ry:lle 6000 euron apurahan. Tuki on tarkoitettu käytettäväksi Svetogorskin tarhan avustamiseen. Uutinen apurahasta on luettavissa täällä.

16.11.2017

Viipurin Koirat ry on lisännyt Svetogorskin uudelle koiratarhalle suuntaamansa apua. Yhdistys hankkii rahoitusta aitausten ja suojien rakentamiseksi tarhalla asuville n. 80 koiralle. Myös aiempaa yhteistyötä, johon sisältyy sterilisointien ja eläinlääkärihoidon rahoittamista sekä Suomesta toimitettavia ruoka- ja tarvikelahjoituksia, jatketaan. Lisätietoja yhteistyöstä on luettavissa täällä.

26.9.2017

Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt Viipurin Koirat ry:n vuosikokouksen esittämän sääntömuutoksen. Uudet säännöt mahdollistavat aikaisempaa laajemman avustustyön Viipurin seudulla. Uudet säännöt ovat luettavissa täällä.

Hallituksen jäsen Maija Sutela on eronnut yhdistyksen hallituksesta. Tilalle uudeksi jäseneksi nousee varajäsen Tessa Alajärvi.