Iivari

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50 cm)
Syntymäaika: 6/2013

11.12.2016
Iivarin kodin etsiminen päätettiin lopettaa kahden vuoden jälkeen tuloksettomana. Iivari jää tuttuun hoitopaikkaansa asumaan yhdistyksen kummikoirana.

Kummit saavat kummikoiransa kuulumisia sähköpostitse noin neljä kertaa vuodessa. 

Huom. Kummikeräykset ovat tauolla yhdistyksen rahankeräysluvan käsittelyn ajan. Lisätiedot kummitoiminnasta: susanna.kankaanpää@viipurinkoirat.fi

11.8.2015
Ihastuttava ujopiimä Iivari odottaa omaa ihmistään hoitopaikassaan Vihdissä.

Iivari tuntuu suhtautuvan hyvin kauniisti kaikkiin muihin eläimiin lajista riippumatta ja sen toiveissa olisikin koti, jossa olisi eläinkavereita. Turvallinen koirakaveri olisi isoksi avuksi Iivarille myös hihnalenkeillä. Iivarin toivelistalla on myös oma, aidattu piha ja sijainti suhteellisen rauhallisessa ympäristössä.

Rutiinit ovat herkälle Iivarille tärkeitä ja se tarvitsee kannustusta ja tukea. Vieraita ihmisiä se arastelee edelleen varsin paljon. Tutun ihmisen lähellä se viihtyy, mutta koskettelu on yhä kovin jännittävää. Arkuudestaan huolimatta Iivari on todella ihana ja iloinen koira, joka vaikuttaa nauttivan elämästään toisten eläinten kanssa, ja tykkää mm. yhteisistä leikeistä pihalla.

Iivarin on toipunut hyvin jalan ristisideleikkauksesta. Löytyisipä tällekin pojalle vihdoin se erityinen, oma ihminen.

 

3.3.2015
Iivarin jalka on leikattu ja toipuminen etenee hyvin. Saimme kokoon tarvittavan summan, joten kiitämme erittäin lämpimästi kaikkia Iivarin kummeja hienosta avustustyöstä!

16.2.2015
Kotihoidossa oleva ujo Iivari etsii kummeja! Iivarin jalan ristiside on katkennut ja jalka vaatii kalliin leikkauksen kuntoutuakseen.

Iivari on ujo ja kiltti poika, joka ehti asua Irinan tarhalla puolitoista vuotta. Pidimme Iivaria jo varsin haastavana sijoitettavana, sillä se oli tarhalla hyvin ihmisarka. Kuntoutuksen ansiosta Iivari alkoi kuitenkin kiinnostua ihmisistä enemmän ja saimme järjestettyä Iivarille kokeneen hoitopaikan Suomesta. Ja kaikkien suureksi iloksi Iivari on kotiutunut erinomaisen hyvin!

Hoitopaikassa Iivarin suurimmaksi ystäväksi on tullut Makkara-niminen suloinen possu. Iivari ja Makkara ovat jo lähes erottamattomat - ystävykset hakeutuvat aina vieretysten nukkumaan, onhan kaverin kainalossa mukavan turvallista ja lämmintä.

Iivarin huomattiin hoitopaikassa kuitenkin ontuvan ja eläinlääkärin tutkimuksessa selvisi, että sen toisesta takajalasta on ristiside poikki. Koska Iivari on keskikokoinen koira, tarvitsee jalka vaativan leikkauksen, jotta se kestäisi koiran menoa sen lopun iän. Leikkaus on suoritettava mahdollisimman pian, jotta jalan paranemisennuste olisi mahdollisimman hyvä.

Hinta-arvio leikkaukselle on 1 500 euroa. Summa on suuri, mutta uskomme vakaasti, että saamme tarvittavat varat kokoon kummitoiminnan avulla!

Haluatko olla auttamassa Iivaria uuden elämän alkuun ja osallistua leikkauksen kuluihin? Mikään summa ei ole liian pieni, vaan kaikki apu on tarpeen ja yhtä arvokasta. Iivaria onnisti jo sen päästessä Suomeen, nyt vielä hoidetaan Iivari terveeksi.

Voit alkaa pojan kummiksi maksamalla haluamasi summan tilillemme FI74 1394 3500 1553 91. Kirjoita viitenumeroksi 1070, niin lahjoituksesi ohjautuu Iivarille. Lähetä myös omat yhteystietosi osoitteeseen susanna.kankaanpaa(at)viipurinkoirat.fi. Lähetämme sinulle kummikoirasi kuulumisia sähköpostitse.

Lämmin kiitos avusta!

10.2.2015
Iivari on reipastunut kotioloissa melkoisesti, vaikka poika vähän ujo ja syrjään vetäytyvä luonne onkin. Isot avarat paikat ja ihmisvilinä vähän vielä kauhistuttaa, mutta omassa rauhassa ja pienemmillä kaduilla kulku sujuu ongelmitta. Iivarista hurjia juttuja ovat myös lattioiden lakaisu ja moppaaminen. Ehkä harjanvarsista on huonoja kokemuksia, kuka tietää.

Iivari tulee toimeen kaikenlaisten eläinten kanssa. Sillä onkin kotihoidossa kaverina melkoinen eläinlauma. Erityisesti Iivari on ystävystynyt Makkara-nimisen possun kanssa. Myös muut koirat on sukupuoleen katsomatta ovat ookoo. Iivarista olisikin kivaa, jos uudessa kodissa olisi vaikka koirakaveri, kenen kanssa juosta kilpaa. Iivarista leikkiminen on ihanaa. Iivari on ulkoillut vapaana omalla aidatulla pihalla ja tulee muiden mukana sisällä hienosti kutsusta.

2.12.2014
Iivari on varttunut tarhalla pennusta jo nuorukaiseksi eikä tarhaelämä ole valitettavasti tehnyt Iivarille ainakaan hyvää.

Tarhalla Iivarin kokemus ihmisistä on jäänyt kovin vähäiseksi, ja poika arasteleekin ihmisiä paljon. Iivari ei lähesty vieraita ihmisiä, ja kun poikaan yrittää tehdä tuttavuutta, väistää se kauemmas. Uskomme kuitenkin, että peliä ei vielä ole menetetty Iivarin kohdalla. Iivari on vielä nuori. Iivari on käynyt syksyllä 2014 parin viikon jaksolla Pietarissa koirien kuntoutuskeskuksessa ja on siellä oppinut hihnakävelyn alkeet.

Kunhan pojalle vain löytyy koti, joka osaa antaa sille aikaa ja tutustuttaa lempeän määrätietoisesti ensin kotiväkeen ja sen jälkeen maailman muihin ihmeisiin, tulee Iivarista vielä varmasti mitä mainioin kotikoira. Kaikkein rohkeinta rämäpäätä pojasta tuskin koskaan kuoriutuu, mutta hienon ystävän joku tulee Iivarista vielä saamaan. Kunpa joku näkisi Iivarissa saman potentiaalin kuin me ja sitoutuisi poikaan ja sen opastamiseen isossa uudessa maailmassa. 

Viipurin koirat - Iivari 3.1.2015

25.11.2013
Iivari on kovin kauniin värinen pentu. Epäonnekseen se on varsin ujo ja totinen, kuten sisaruksensakin. Iivarikin silti hyvin mielellään muuttaisi tarhalta pois ja oppisi luottamaan ihmisiin.

Iivarin voi nähdä Veikan videolla:

Viipurin koirat - Veikka

14.9.2013
Iivari on kovin suloinen ja hellyyttävä pentu. Iivari ujostelee vielä kovasti vieraita ihmisiä, joten poika toivoo pääsevänsä pikaisesti omaan kotiin rohkaistumaan.

Iivari ja sen sisarukset päätyivät Irinan tarhalle elokuun alussa, parin kuukauden ikäisinä. Tarkempaa tietoa pentujen alkutaipaleesta ei valitettavasti ole. Nyt sisarukset ovat saaneet varttua tarhalla ja Iivari odottaakin jo kovasti kutsua omaan kotiin Suomeen. Sivuillamme oleva Armas on Iivarin veli ja Minttu sisko.

Iivari on vielä varsin ujo ja jännittynyt vieraiden ihmisten kanssa, joten Iivari etsii vain sellaista omistajaa, joka osaa ja haluaa sopeuttaa tämän kauniin, mutta varovaisen pojan moniin ihmeellisiin ja uusiin asioihin maailmassa. Iivari on niin ujo, että se ei oma-aloitteisesti lähesty vierasta. Kuitenkin kun itse lähestyin poikaa rauhallisesti, sain otettua sen syliin ja siinä poika sitten nökötti kuvattavana. Sylistä pois pääsemisen jälkeen pojalle alkoivat jo maistua herkutkin, ja taisi Iivari sitten todeta, että eivät ne ihmiset aina hullumpia olekaan!

Iivari voisi arvostaa, jos uudesta kodista löytyisi jo reippaampi koirakaveri odottamasta. Aivan kovimpaan kaupungin hälinään Iivari ei taida haluta muuttaa, mutta hieman rauhallisemmalla alueella asuvan ja pitkäjännitteisen koiraihmisen Iivari toivoisi huomaavan tämän suloisen pennunkuonon ja tarjoavan pojalle turvallisen loppuelämän.

Iivari saa videolla matokuurin:

Viipurin koirat - Iivari

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.