Juju

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: pienehkö, matala
Syntymäaika: 5/2017

10.4.2018
Pieni ja ihana Juju on valmiina valloittamaan sydämiä! Juju päätyi keväällä tuntemattomasta syystä tarhalle ja sen pikkutöppöset haluaisivat jo kovasti kipittää oman ihmisen syliin.

Jujua ei voi olla huomaamatta. Vaikka tyttö onkin aitauksensa pienikokoisin, pitää Juju huolen että sen ohi ei noin vain kävellä. Ilman mitään haukuntaa ja mekastusta hassu musta pieni koira pomppii kuin vieteriukko verkkoaidan takana. "Moi!", boing, "Moi!", boing. Täytyyhän se mennä uutta tulokasta moikkaamaan. Ihmisrakas ja ihana tyttö, eipä voi muuta sanoa. Juju tulee reippaana tervehtimään, mutta kuitenkin ilman turhaa sähellystä. Sen pieni musta kuono nuuhkii lahkeita ja käsiä ja ystävälliset silmät katselevat uteliaina ihmisiä. Kevyen tytön nappaa helposti syliin ja siinä sitä köllötellään vanhan tekijän lailla!

Miksi joku on näin ihanasta tytöstä halunnut luopua, sitä emme tiedä. Juju on selvästikin tottunut ihmisiin, ja läheisyys ja kosketus on sille mieluisaa. Ehkä siitä jaksettiin olla kiinnostuneita sen aikaa kun se vielä oli pieni ja suloinen pentupalleroinen. Sen jälkeen loppui into ja koiran kohtalo oli samantekevä. Ikää Jujulla ei vieläkään ole paljon ja tyttö on arvioitu noin vuoden ikäiseksi. 

Meillä ei ole tietoa Jujun menneisyydestä. Voi olla, että sillä on jotain kokemusta sisällä asumisesta tai sitten ei. Niin tai näin, tulevan omistajan on oltava valmis panostamaan alun sopeuttamiseen ja uusien taitojen harjoitteluun, kuten sisäsiisteys, hihnakävely ja yksin oleminen. Pikku-Juju lupaa olla innokas oppilas. Vaikka Juju onkin kooltaan pieni, on silläkin yhtä lailla nuoren koiran virtaa eivätkä mitkään nopeat pihalla pissatukset tai korttelin ympäri-kierrokset tule riittämään sille. Reipasta lenkkiä sen olla pitää! Juju vaikuttaisi tulevan hyvin muiden koirien kanssa toimeen, mutta koirakaveri uudessa kodissa tuskin mikään välttämättömyys on.

Mikäli kodissasi olisi sattumoisin juuri Jujun kokoinen aukko, odottaa tyttö jo malttamattomana hakemustasi!

Viipurin koirat - Juju 13.4.2018

Viipurin koirat - Juju 2.4.2018

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.