Liinus

Sukupuoli: uros
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 1/2018

3.5.2018
Liinus sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.

19.4.2018
Herttainen Liinus on ihmisrakas ja iloinen pentu. Kymmenien muiden pentujen tavoin Liinuskaan ei voi muuta kuin odottaa, että joku ihana ihminen huomaisi sen ja haluaisi omakseen.

Pieni siimahäntä heiluu ja viuhtoo, kun tarhavieraat astuvat pentuaitaukseen. Liinus jolkottaa samantien tervehtimään ihmisiä ja kurkottelee pienillä tassuillaan kohti syliä. "Huomatkaa minutkin!". Liinus vaikuttaa mukavalta pennulta. Se on reipas ja ihmisrakas, mutta ei ole koko ajan vaatimassa huomiota ja istuskeleekin usein tutkivan näköisenä ihmisiä katsellen. Kun pojalle juttelee, alkaa häntä heilua ja kieli lipsuttaa enteilevästi siihen malliin että pusuja olisi tulossa. Pentukavereiden tavoin Liinuskin tykkää kovasti pehmolelujen retuutuksesta. Yksitoikkoisen päivän isoja iloja! Liinus tulee hyvin toimeen muiden pentujen kanssa, mutta jotkin isommat pennut tykkäävät vähän komentaa kilttiä ja pienempää Liinusta.

Oma koti kullan kallis. Jos vain sellainen olisi, tuumii Liinus. Siitä Liinus pitäisi kiinni kaksin tassuin ja kovaa. Liinuksen menneisyys on tuntematon, mutta näin ihmisrakas ja luottavainen pentu ei ole kasvanut yksinään ilman ihmiskontakteja metsän siimeksessä. Kotikoiran elämästä Liinuksella ei kuitenkaan varmastikaan ole kokemusta, joten kaikkia normaaleja kotikoiran taitoja on lähdettävä opettelemaan alkeista lähtien.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.