Melisa

Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 3/2018

7.7.2018
Suloinen Melisa katselee ihmisvieraita hetken pää kallellaan ennen kuin päättää jolkottaa korvat lepattaen tervehtimään.

Melisa kuuluu sekalaiseen pentujoukkoon, joka on juuri vähän aikaa sitten siirtynyt tarhanpitäjä Irinan kotipihalta tarhalle. Muutos rauhallisesta kotipihasta levottomaan ja kovaääniseen tarhaympäristöön on ymmärrettävästi iso, mutta Melisa ei onneksi vaikuta olevan tapahtuneesta järkyttynyt vaan iloisesti peuhaa pentukavereiden kanssa vailla huolta huomisesta. Kun ihmiset astuvat aitaukseen, katselee Melisa tulijota hetken aikaa etäämmältä, mutta eikös tyttö pian tepsuta muiden pentujen lomassa jalkoihin häntä heiluen. Sylissä Melisaa vähän jännittää, mutta ei siinäkään mitään uutta tarhaoloissa kasvaneelle pennulle. Sylihoitoon vain omaan kotiin niin äkkiäkös tilanne muuttuu vielä päinvastakkaiseksi.

Irinan pihalla asuessaan Melisa on saanut tottua kissoihin ja muihin koiriin ympärillään - niin aikuisiin kuin pentuihinkin. Melisa vaikuttaa kovin herttaiselta ja kivalta pennulta, ja kun tytön katse oikein keskittyy johonkin muodostaen pari kulmakarvaryppyä ja isot luppakorvat yrittävät uteliaina kuulostella mitä tapahtuu, on näky yksinkertaisesti liian vastustamaton. Melisa jää toiveikkaana odottamaan, että oikea ihminen osuisi kohdalle ja syksyn koittaessa ympärillä olisi jo oma ihana perhe.

Viipurin koirat - Melisa 4.7.2018

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.