Mitä rescuetyö oikeastaan on?

Rescuekoira, rescuetyö, aktiivit, yhdistys, löytöeläin, koiratarha – näitähän on. Termejä, jotka lähes jokainen on kuullut ja erilaisen tiedon sirpaleilla muodostanut käsityksen siitä, mitä niiden kodittomien eläinten kanssa tehdään. Tällä blogikirjoituksella haluamme kertoa rescueyhdistyksen toiminnasta koko laajuudessaan. Lähde mukaamme ajatusmatkalle löytöeläintyöhön!

Erilaiset rescueyhdistykset ovat jatkuvasti yhä enemmän esillä muun muassa sosiaalisessa mediassa, ja facebookin seinältä voi nähdä toinen toistaan riipaisevampia tarinoita kodittomien eläinten kohtaloista. Lisäksi on niitä onnellisia tarinoita, kun  kodittomasta koirasta onkin tullut vuosien tarhaelämän jälkeen koko perheen rakastettu lemmikki. Sen omistajat yleensä ylpeydellä kertovat koirapuistoissa muiden koirien omistajille oman karvaisen lapsensa tarinaa. Joku joskus eksyy rescueyhdistyksen kotisivulle ja näkee sieltä monia kuvia ja kuvauksia koirista, joille etsitään loppuelämän koteja. Se samainen joku saattaa jopa laittaa adoptiohakemuksen koirasta, joka pelkän kuvien ja tekstin avulla on muuttanut jo asumaan hänen sydämeensä. Jos kaikki menee kuin elokuvissa ja satukirjoissa, se onnekas koditon koira saa matkalippunsa Suomeen, ja uusi elämä alkaa.

Hetkonen, peruutetaanpa taaksepäin. Kuvia ja tekstejä? Jokuhan ne sinne nettiin on laittanut. Se toinen joku on oikeastaan ottanut ne kuvat ja kirjoittanut kuvaukset koirista. Tosiaan, se joku on aktiivi. Rescueyhdistykset koostuvat joukosta vapaaehtoisiahenkilöitä, joita kutsutaan aktiiveiksi. Aktiivi ei ole työntekijä, vaan tekee vapaaehtoistyötä. Se on työtä, josta ei makseta palkkaa. Aktiivi käyttää usein lähes kaiken vapaa-aikansa siihen. Aktiivi on ihan tavallinen eläinrakas ihminen, joka tekee löytöeläintyön ohella palkkatyötä. Kyllä, ihan tarkoituksella mainitsin palkkatyön vapaaehtoistyön ohella, enkä toisinpäin. Tämä siksi, että vapaaehtoistyö vie joskus jopa enemmän aikaa päivästä kuin palkkatyö. Tämä työ on aktiiville kutsumus ja usein yksi tärkeimmistä asioista maailmassa. Halu auttaa kodittomia eläimiä on niin valtava, että sitä tekee työtä, johon jopa käyttää omaa rahaansa.


Jessica tarhalla Freddyn kanssa (Kuva: Ira Müller)

Rescuetyö on oikeastaan hyvinkin paljon ihan tavallisen työn tapaista. Se voi olla kokouksia, puhelimessa keskustelua, sähköpostien näpyttelyä, tilinpäätöksiä, kirjanpitoa, tarharaporttien kirjoittamista, yhteistyökumppanien hankintaa, tapahtumien järjestämistä ja tosiaan myös sitä kuvien ottamista ja koirien kuvausten kirjoittamista. Kyllä, se on ihan oikeaa työtä ja täysin vapaaehtoista. Palkkatyöläinen saa usein esimerkiksi kilometrikorvaukset, jos matkustaa omalla autollaan toiseen kaupunkiin kokoukseen tai tapaamiseen. Kun aktiivi lähtee tarhalle, matkustaa hän omalla autollaan ja omakustanteisesti. Kun aktiivi ottaa kuvia koirista, hän ottaa ne omalla kamerallaan. Kirjoittaessaan kuvauksia hän tekee ne kotona omalla tietokoneellaan – joskus jopa yömyöhään, koska muuten ei ole riittävästi hiekkaa tiimalasissa. Joukko aktiiveja ja muita vapaaehtoisia, kuten lahjoittajia tai muita innokkaita, pyörittävät aika isoa maailmanpyörää yhteisvoimin. Yhdistyksen pyörittäminen on hyvin samantapaista kuin yrityksen toiminnasta huolehtiminen. Ero on siinä, että vapaaehtoisvoimin toimiva rescueyhdistys on voittoa tavoittelematon. Se tarkoittaa sitä, että kaikki varat menevät lyhentämättöminä kodittomille eläimille.

Ulospäin näkyvän toiminnan alla tapahtuu paljon sellaista, mitä ei välttämättä tule ajatelleeksi. Näkyvin osa Viipurin Koirien rescuetyöstä ovat ne entiset kodittomat, joiden ylpeitä omistajia tapaa koirapuistoissa. Usein törmää myös, esimerkiksi siellä sosiaalisessa mediassa, erilaisiin keräyksiin, joilla pyydetään varoja koirien eläinlääkärikäynteihin, tarhojen kunnostuksiin ja erilaisten kriisien hallitsemiseen. Kriisistä mainittakoon esimerkkinä vuoden takainen Olgan tarhan tulipalo, jonka seurauksena järjestettiin koko yhdistyksemme historian suurin keräys – tästä edelleen suurkiitos ja iloinen hännän heilahdus lahjoittajille!

Monesti ulospäin ei näy se, että yhdistysten tärkein toiminta ei ole ’’pelkästään’’ adoptiot. Sanalla ’’pelkästään’’ emme tarkoita väheksyä äärimmäisen tärkeää rescuetyön muotoa, vaan selittää, ettei se oikeastaan ole koko työn perusta. Me etsimme koirille koteja, koska muuten niillä ei ole mahdollisuutta saada sellaista. Koko työn perusta kuitenkin on se, että kodittomien koirien määrää vähennetään yhteisöllisemmällä tasolla. Panostetaan työhön, mikä lopulta pieni tassun askellus kerrallaan johtaa siihen, ettei kodittomia koiria ole. Käytännössä tämä tarkoittaa sterilointeja,  jottei yksikään koira synnyttäisi ei-toivottuja pentuja. Nämä ovat juuri niitä pentuja, jotka päätyvät tarhalle kasvamaan ja odottamaan mahdollisuutta omaan kotiin. Tämä työ on valistusta, jotta sterilointien arvo ymmärrettäisiin. Se on yhteistyötä ja tasapainoilua kahden hyvin erilaisen kulttuurin välillä. Se on keskustelua ja tiedon välittämistä, jotta kodittomien koirien olot paranisivat. Se on erilaisten näkemyserojen kaventamista pitkäjänteisellä keskustelutyöllä. Tästä on tarpeen nostaa esimerkiksi koiran kivun ymmärtäminen ja kipulääkitsemisen tärkeys. Tällä hetkellä toinen esimerkki keskustelusta ja tiedottamisesta on antibioottien käyttö ja niille resistentit bakteerit. Lisäksi rescuetyö on pitkiä automatkoja, väsymystä, stressiä ja välillä epätoivoakin. Se on kuitenkin myös iloa, onnistumista ja yhteistyötä upeassa porukassa. Mikä tärkeintä, se on edistymistä varovainen tassun askel kerrallaan ja onnellisiakin loppuja.

Teksti: Jessica Ahonen