| | | | | |
1.6.2010
Laittomien koirien tuonti Venäjältä yleistyy
Viipurin Koirat ry haluaa varoittaa kaikkia venäläisistä kodittomista koirista kiinnostuneita. Suomeen tuodaan yhä useammin koiria rajan takaa Viipurista ja Pietarista laittomin keinoin myyntiin ilman asiallisia papereita. Paperittoman koiran tuonti myyntitarkoituksessa on rikos ja voi pahimmillaan johtaa koiran lopettamiseen Suomessa tai vähintään välittömään karkottamiseen. Viipurin Koirat ry ei hyväksy kyseistä toimintaa, vaikka sen tarkoituksena olisikin auttaa hädässä olevia koiria. Suomessa myytävillä Venäjältä tuoduilla koirilla on oltava eläinlääkäritodistus, eläinlääkinnällinen tuloasiakirja ja eläinpassi. Kaikki asiakirjat rajaeläinlääkärin allekirjoittamina sekä asiallisesti leimattuina. Viipurin Koirat ry tuo välittämänsä koirat maahan laillisesti rokotettuna, madotettuna ja sirutettuna tarvittavien asiakirjojen kera. Yhteisiä sääntöjä noudattamalla ehkäistään myös tarttuvia tauteja. 9.6.2010
Mätsärimenoja Vinttikoirakeskuksessa Etelä-Suomen Seropit ry järjesti match shown Helsingissä Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskuksessa lauantaina 29.5. Sateisesta kelistä huolimatta osallistujia oli mukavasti. Tapahtuma oli avoin niin rotukoirille kuin sekarotuisillekin. Viipurin Koirat ry oli mukana tapahtumassa kertomassa toiminnastaan ja vastaanottamassa ruokalahjoituksia. Viipurilainen Olgan tarhalta tullut Nala pärjäsi hienosti kilpailussa. Kauneuskuningatar tuli best in show mittelössä kolmannelle sijalle. Onnea voittajalle! Suuri kiitos myös saamistamme ruokalahjoituksista viipurilaisten koirien hyväksi! Erityiskiitos Nalalle ja Stepanille voittoruokien antamisesta Viipuriin ja Etelä-Suomen seropien lahjoittamasta huikeasta 100 kilon ruokamäärästä.
 Kiristyvää kilpailua seropien kesken Viipurilainen Nala
2.6.2010
Terveisiä Viipurista!
Viikonloppuna 22 - 23.5 joukko koirarakkaita ihmisiä matkasi Viipuriin tutustumaan koiriin ja auttamaan tarhojen töissä. Mukana oli kuuden konkarin lisäksi pari ensikertalaista. Kevät oli Viipurissa pitkällä ja aurinko paistoi koko viikonlopun. Omenapuut kukkivat Olgan pihalla. Moni muistaa varmaan pari vuotta sitten tapahtuneen tragedian. Olgan koti poltettiin ja moni koira menehtyi tulipalossa. Nyt Olga on kuitenkin päässyt muuttamaan pitkään rakenteilla olleeseen mökkiinsä. Tähän asti Olga on asunut pienessä asuntovaunussa monen koiran ja kissan kanssa.
Olgan uusi talo ja sen asukkaita
Olgan uutta taloa asustivat parisenkymmentä pienikokoista koiraa sekä kolmejalkainen Zanin. Olgan pihalla aitauksissa asuu noin 30 aikuista ja nuorta koiraa. Olgan hoivissa olevia koiria on yhteensä noin 50. Olgan pihalla oli hyvin leppoisa ilmapiiri, vaikka koiria olikin paljon.
Koteja etsivät Anna ja Olgan Nika Olga ja tarhavieras Hanna
Irinan tarhalla vieraat kunnostivat koirankoppeja. Pojat rakensivat ja eristivät koppeja kun ’’tytöt’’ maalasivat niitä. Aitauksia siivottiin urakalla ja aikaa jäi myös koirille. Muutama koira, mm. Daisy, Richard, Thora ja Fenja pääsivät kävelylle tarhan ulkopuolelle.

Daisy harjoittelee hihnassa kävelyä Koppeja maalataan tarkan valvonnan alla
Siivoamisen ja rakennushommien ohella ryhmä tutustui tarhan uudempiin koiriin. Samalla vanhoista kotia etsivistä kavereista otettiin uusia kuvia ja muistiinpanoja sivuille lisättäväksi. Irinan tarhalla vierailtiin kahtena päivänä ja monesta aluksi arasta koirasta tuli
sosiaalisempi puoli esiin jälkimmäisenä päivänä.
Onnekkaimmat pääsivät nauttimaan rapsutuksista
Irinan tarhan keskikokoisille pennuille annettiin myös lahjoituksena saatuja matolääkkeitä. Kohtalaisen hyvästä tilanteesta huolimatta sitä tietenkin toivoisi, että mahdollisimman monet ihanat koirat pääsisivät tarhalta Suomeen omiin koteihinsa. Onneksi uudet ja lämpimät kopit turvaavat taas hieman paremmat olot kylmempiä säitä ajatellen.
Pentuja tarhalla ja Irinan henkilökuntaa
”Uuden tarhallakävijän oli mukava nähdä, että ainakin näin keväällä koirien elämä tarhalla voi olla kohtalaisen leppoisaa. Koirat leikkivät palloleikkejä, nauttivat saamistaan herkuista ja jotkut vilvoittelivat välillä vesialtaassa. Se ilahdutti, että tarhalla on erillisiä aitauksia, joissa voidaan pitää keskenään hyvin toimeentulevia koiria. Levottomuutta näytti olevan jonkin verran keskipihalla, jolla koiria on eniten” kertoo tarhalla ensimmäistä kertaa käynyt Hanna.
17.5.2010
Pääkaupunkiseudun ruokakeräyksen satoa
Ruoka- ja tarvikekeräys Viipurin kodittomien koirien auttamiseksi lauantaina 8.5.2010 Petikon Mustin ja Mirrin edustalla tuotti mahtavan lahjoitusmäärän. Kirjurit saivat kirjoitella lahjoituksia kynä sauhuten, ja autolla hurauteltiin välivarastolle useampikin kerta! Haluamme välittää suuret kiitokset kaikille lahjoittajille ja iloiten tapasimme myös monia viipurilaista syntyperää olevia koiria sekä muita karvaisia vierailijoita.
Erittäin suuri ja lämmin kiitos PETIKON MUSTILLE JA MIRRILLE avokätisestä lahjoituksesta, halvemmista ruokasäkeistä Viipuriin ja tietenkin siitä, että saimme taas tulla pöytinemme edustallenne hyörimään.
Pidemmittä puheitta tässä lahjoitusmäärät, joita alamme viemään pikkuhiljaa rajan yli. Siellä on monta nälkäistä suuta odottamassa.
Petikko 8.5.2010: n. 580 kg kuivaruokaa märkäruokaa joitakin purkkeja 2 täyttä kassillista leluja 6 isoa kassillista herkkuja, luita yms. 2 säkkiä peitteitä, tyynyjä, alusia yms. 3 kassillista pantoja & hihnoja kassillinen kissanruokaa ja tarvikkeita pientä kantokoppiaa 2 + kankainen kantokassi takkeja ja nuttuja n.10 kpl, tossuja tarvikkeita: kuppeja, harjoja, kampoja, punkkipihtejä, kynsisaksia, kuonokoppia (kankaisia), tuttipulloja lääkkeitä (mato, kipu, vitamiini, vatsa, antibiootti jne.)
SUURI KIITOS KAIKILLE!
Tässä kuvasatoa keräyspäivältä:


 26.4.2010
Kiitokset
Kiitos Käpylän Fast Dog koiratarvikeliikkeelle lahjoituksesta!
23.4.2010
NÄLKÄINEN YSTÄVÄMME VIIPURISSA - keräys

Ruoka- ja tarvikekeräys Viipurin kodittomien koirien auttamiseksi lauantaina 8.5.2010 Petikon Mustin ja Mirrin edustalla klo 10–14 Osoitteessa Petikontie 1, 01720 Vantaa. Keräyksen tuotolla avustetaan Viipurin koiratarhan kodittomia eläimiä. Tervetullutta apua ovat esimerkiksi kuivamuona, mato- ja ulkoloishäätölääkkeet sekä kaikenlaiset eläinten tarvikkeet. Otamme vastaan myös käytettyjä tarvikkeita! Tapahtumassa mukana yhdistyksen jäseniä kertomassa toiminnasta.
Lämpimästi tervetuloa!
18.4.2010
Kiitokset
Kiitos ruoka- ja tavaralahjoituksesta Vantaan Porttipuiston Musti ja Mirri myymälälle!
7.4.2010
Viipurin Koirat mukana messuilla

Jokavuotinen PetExpo järjestetään taas Helsingin messukeskuksessa 24 - 25.4. Messujen ovet ovat avoinna lauantaina ja sunnuntaina kello 9 - 18. Tervetuloa moikkaamaan yhdistyksen jäseniä ja karvaisia edustajia halliin 5, osastolle 5 H 12.
7.3.2010
Nuttukeräys päättyy
Kiitos kaikille kutojille. Saimme kokoon hirmuisen määrän lämpöisiä nuttuja, joita on toimitetu tarhoille talvikuukausien ajan. Ne ovat lämmittäneet pieniä palleroisia, herättäneet ihmetystä ja iloa. Mikäli sinulla on vielä nuttuja valmiina tai työn alla, otamme ne tietenkin mielellämme vastaan. Voit olla yhteydessä lahjoitusvastaavaamme niiden toimittamisesta.
Lämmin kiitos yhdistyksen, ja etenkin pienten puolesta lämpöisistä lahjoistanne!

7.3.2010
Keräys Irinan tarhalle
Kiitokset Jarille keräyksen järjestämisestä! Lämmin kiitos myös jokaiselle lahjoittajalle tästä mahtavasta tuloksesta:
90 kg kuivaruokaa aikuisille koirille 25 kg kuivaruokaa pennuille 15 kg muuta ruokaa ja herkkupaloja koirille 4 kg kuivaruokaa kissoille 1 kg herkkupaloja kissoille 1 ltk lääkkeitä (matolääkkeitä, antibiootteja, tulehdus- ja kipulääkkeitä, sydänlääkkeitä jne) 6 jätesäkillistä täkkejä, peitteitä, mattoja, tyynyjä, makuualustoja jne 1 muovikassillinen pantoja, taluttimia ja muuta sekalaista koiratavaraa 1 muovikassillinen sekalaista tavaraa kissoille
2.2.2010
Päivitä yhteystietosi!
Näin vuoden alussa on hyvä tarkistaa, että yhteystietosi ovat ajan tasalla. Olethan tehnyt osoitteenmuutoksen myös Viipurin koirille, jos osoitteesi on muuttunut? Osoite- ja sähköpostiasiat voit ilmoittaa osoitteeseen info@viipurinkoirat.fi
1.2.2010
Keskustelutilaisuus rescue-koirien yleisimmistä ongelmista
Etelä-Suomen Seropit ry järjestää 6. maaliskuuta klo 15 alkaen luentopohjaisen keskustelutilaisuuden rescue-koirien ja kodinvaihtajakoirien yleisimmistä ongelmista. Keskustelutilaisuus on suunnattu niin yhdistysten koiravaraajille, kotihoitajille kuin koirien omistajillekin.
Tyypillisten ongelmien syitä, seurauksia ja ratkaisukeinoja sekä koiran suhtautumista elämänmuutokseen valottaa ongelmakoirakouluttaja ja käyttäytymisneuvoja Raili Halme. Hän hoitaa noin 500 ongelma- tai käyttäytymishäiriöistä koiraa vuodessa ja hänellä on myös itsellään kodinvaihtajakoiria.
Koska aihe on hyvin laaja ja niin kutsutut rescue-koirat ovat peräisin niin monenlaisista lähtökohdista, saat kysymyksesi varmasti puitavaksi lähettämällä sen ennakkoon sähköpostilla 1. maaliskuuta mennessä osoitteeseen anna@esseropit.net .
Tilaisuus järjestetään Rakkaiden haukkujen toimitiloissa Helsingin Lauttasaaressa, osoitteessa Lauttasaarentie 48 B. Kesto on noin 3 tuntia, paikalla on kahvitarjoilu.
Tilaisuuden hinta on Etelä-Suomen Seropit ry:n jäsenille 10 € ja muille 20 €. Lisätiedot ja ilmoittautumiset 25.2. mennessä osoitteeseen anna@esseropit.net
24.1.2010
28.11.2009 Pertti Laanti Leinolan koulusta järjesti reissun viipuriin, johon kaikki halukkaat saivat mennä mukaan. Reissulla vietiin lahjoituksia myös Irinan tarhalle. Suuret kiitokset Terälahden ja Leinolan kouluille, joissa kerättiin tarvikkeita Viipurin koiratarhalle. Mukana oli muitakin ihmisiä, jotka olivat keränneet ison lastin tarhalle toimitettavaksi. Kiitos siis kaikille lahjoittajille ja uutterille keräilijöille. Apunne on korvaamatonta. Tänä vuonna Pertti puuhaa samanlaista reissua viikonloppuun 27.11.2010 - 28.11.2010. Tiedotamme tästä vielä lähempänä tarkemmin.
7.1.2010
Suuret kiitokset Päijät- Hämeen eläinsuojeluyhdistys ry:lle Lahteen ja Best Friend Group Oy:lle Kuopioon ruokalahjoituksistanne. Tällä hetkellä välivarastomme ovat uhkaavasti tyhjentyneet ja pelastitte varmasti lahjoituksillanne monen tarhakoiran hengen!
3.1.2010
Eettinen joululahjatempaus oli menestys!
Iloisena ilmoitamme, että Viipurin Koirien ystävät tekivät eettisiä joululahjalahjoituksia yli kaikkien odotusten. Suuren suuri kiitos kaikille lahjoituksia tehneille!
Lahjoitusvaroin on Viipurin tarhoille viety lahjoituksia jo lähes koko joulukuun ajan. Äidinmaidonkorvike oli lahjoista suosituin ja moni pentu onkin saanut vatsansa täyteen hyväsydämisten lahjoittajien ansiosta. Tarhoille on kuljetettu suuret määrät ruokaa ja moni asukki sai tarvitsemansa avun. Useita koirankoppeja on myös tilattu ja kerromme rakennusurakan etenemisestä jatkossa.

|
|
|
|
|
|
| |
| | | © Viipurin Koirat ry 2007 | |
|