22.12.2008
Viipurin Koirat ry toivottaa oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille tukijoilleen ja koiranomistajille perheineen. Vuosi on ollut menestyksekäs monin tavoin ja useat sadat koirat ovat saaneet rakastavat kodit Suomesta. Haluamme kiittää eritoten kaikkia uutteria kotihoitajiamme, jotka ovat avanneet kotinsa ja sydämensä "hoitolapselle," hoivanneet häntä kuin omaansa, pesseet, lääkinneet, puunanneet ja lopulta surusilmin luovuttaneet uuteen kotiin.
Lataamme akkuja joulun ajan, mutta hätätapauksissa puheluihinne vastaa Johanna myös joulun aikana.
20.12.2008
Suurensuuri kiitos Hyvinkään ja Helsingin eläinsuojeluyhdistyksille lahjoituksistanne Viipurin koirien hyväksi.
20.12.2008
Turun ruokakeräyksen satoa
Lauantai 13.12 valkeni Turussa sateisen harmaana, mutta ruokakeräys onnistui silti yli kaikkien odotusten! Päivän mittaan pöytien viereen kertyi suunnaton kasa lahjoituksia Viipuriin vietäväksi. Buffetista saivat lahjoittajat ja kaikki muutkin paikalle tulleet lämmintä glögiä ja joululeivonnaisia. Ahkerat leipurit olivat leiponeet myyntiin kaikenlaisia herkkuja kuivakakuista muffinsseihin ja myös karvaisille kavereille oli myynnissä joulupipareita. Leivonnaiset tekivät kauppansa hyvin. Myös koiran takkeja ja karkkipusseja päätyi ihmisten ostoskasseihin. Paikalla pyörähti kodinsaaneita viipurilaisia perheineen esittäytymässä ja hoitopennut särkivät kilpaa ihmisten sydämiä. Myös kotietsivien koirien kansio oli kovassa käytössä ja karvaturrien kuvat aiheuttivat huokailua yhden jos toisenkin kansiota selailleen kohdalla.
Tässä keräyksen tuotto: - koiranruokaa noin 420 kg - puruluut yms. herkut jätesäkillinen - pari muovikassillista hihnoja, pantoja ja leluja - muovikassillinen sekalaista terveydenhoitotavaraa - isohko kuljetusboxi - 2 patjaa, 4 säkillistä petivaatteita - jätesäkillinen vaatetta tarhan tädeille
Suurin kiitos kuuluu kaikille teille lahjoittajille, jotka toitte paikalle tämän uskomattoman määrän ruokaa ja tarvikkeita! Suuren suuri kiitos myös kaikille keräystä järjestäneille vapaaehtoisille. Ilman teitä ei olisi keräystä saatu kasaan. Koira-ajelu ei valitettavasti menestynyt kovin hyvin, mutta suuri kiitos meidän vetokoirille ja omistajille sekä Luonan perheelle kärryjen lainasta ja veto-opastuksesta. Yritetään uudestaan paremmalla onnella joku toinen kerta. Kiitos kaikille ahkerille leipureille; pullat, tortut ja kakut olivat suussasulavia. Kiitos myös hienoista kylteistä ja esitteistä, sekä aivan upeasta mainoslakanasta.
Kiitos Länsikeskuksen Musti ja Mirri -liikkeelle, että saimme pitää keräyksen edustallanne ja kiitos myös avustanne Viipurin koirien hyväksi.
KIITOS ja nähdään taas seuraavassa keräyksessä! Tässä muutamia kuvia keräyspäivältä:


10.12.2008
Tässä muutamia kuvia Pitkäkosken koirapuistoiluista. vilinää ja villskettä riitti ja hauskaa oli jälleen kerran.


5.12.2008
Viipurin koirat tapaavat jälleen puistoilun merkeissä Pitkäkoskella sunnuntaina 7.12. klo 14 alkaen, sääolosuhteet huomioon ottaen.
3.12.2008
Erikoiskiitos Kanjonin koulun oppilaille Sannalle, Veeralle ja Annikalle keräyksestänne Viipurin koirien hyväksi!
3.12.2008
Vantaan ruokakeräyksen satoa
Ruokakeräys
22. päivä Vantaan Petikossa onnistui todella upeasti. Lahjoituksia
kertyi niin paljon, että varastollemme ajettiin tavaraa miltei
taukoamatta koko päivä. Kuivaruokaa kertyi yli 700 kiloa! Lisäksi
saimme kasaan hienon määrän puruluita, koiranherkkuja, leluja, lääkkeitä, pantoja ja hihnoja. Unohtamatta tietenkään isoa kasaa heinää Olgan aaseille. Mukavasti tuli myös monenkokoisia koiranpetejä,
alustoja ja vilttejä. Uskallamme melkeinpä luvata, että jokaiselle
koiralle tarhoilla riittää jotakin tästä keräyksestä! Saipa jopa Olgakin oman lahjansa.
Kiitos
tästä kaikesta kuuluu tietenkin teille kaikille lahjoittajille, jälleen
kerran, jotka hurautitte paikalle autot täynnä pussukoita ja nyssäköitä. Suurin kiitos kuuluu aivan ehdottomasti Petikon Mustille ja Mirrille todella avokätisestä lahjoituskuormasta sekä tietenkin siitä, että jälleen kerran saimme tulla pöytiemme kanssa edustallenne päivystämään. Suuri
kiitos myös kaikille vapaaehtoisille toimijoille keräyksen hyväksi,
ilman teitä olisimme olleet hukassa. Ilma oli viileä ja päivän
kuluessa alkoi kaikilla posket punoittamaan ja varpaitakin hieman kivistämään. Tunnelma oli kylmyydestä huolimatta katossa ja kahvi kuumaa kokoajan. Kiitos myös Tikkurilan kopiopalvelu Oy:lle sekä Mekanismi Oy:lle aivan upeista koirakuvistamme, joita voimme jatkossakin hyödyntää monin tavoin. Kiitämme lisäksi seuraavia lahjoittajia: Hollolan Musti ja Mirri, Lahden Launeen Musti ja Mirri, Lahden Trion Faunatar, Eläinkauppa Hopekäpälä sekä Niina Ronkola perheineen.
Toivotaan, että seuraavan keräys Turussa lauantaina 13.12.2008 tuottaa vieläkin enemmän, jotta voimme taata tasaisen ravinnon virran rajan ylitse koko tulevan kylmän talven ajan.
Tässä muutamia kuvia keräyspäivästä, nähdään jälleen ensi kerralla.

1.12.2008
NÄLKÄINEN YSTÄVÄMME VIIPURISSA- keräys
Ruoka- ja tarvikekeräys Viipurin kodittomien koirien auttamiseksi lauantaina 13.12.2008 Turun Länsikeskuksen Musti ja Mirri- eläintarvikeliikkeen edustalla klo 10–15. Osoitteessa Viilarinkatu 1, 20320 TURKU Keräyksen tuotolla avustetaan Viipurin koiratarhan kodittomia eläimiä. Tervetullutta apua ovat esimerkiksi kuivamuona, mato- ja ulkoloishäätölääkkeet sekä kaikenlaiset eläinten tarvikkeet. Otamme vastaan myös käytettyjä tarvikkeita!
Mukana tempauksessa on yhdistyksen jäseniä kertomassa yhdistyksen toiminnasta. Paikalla myös koira-ajelua sekä buffetti, josta voit ostaa mm. joululeivonnaisia. Tervetuloa!
Voit myös auttaa levittämään sanaa keräyksestämme tulostamalla ja jakamalla keräysesitettämme, jonka löydät TÄSTÄ.
21.11.2008
Aasit jouluksi kotiin
Olga
on välittänyt aktiiveille pyynnön auttaa aaseja, jotka asustavat hänen
pihallaan. Talvi ja pakkaset ovat tulollaan eikä talonsa aiemmin tänä vuonna
menettäneellä Olgalla ole mahdollisuutta majoittaa aaseja jatkossa
kotinsa pihapiirissä. Aktiivimme Susanna omistaa entuudestaan Suomessa oman aasin ja haluaa yksityisenä henkilönä pelastaa aasit Viipurin pakkasista Suomen puolelle.
Aiemmin tiedossa ollut koti on estynyt majoittamaan aasit, joten kotien löytymiseen kaivataan kipeästi apua.
Huomioithan että kaikki yhteydenotot aaseja koskien tulee osoittaa suoraan Susannalle numeroon 050- 490 7892
ja voit myös lähettää sähköpostia osoitteeseen susanna@( poista
tämä)koiruus.org, josta saat tietoa sekä ohjeita miten auttaa tätä
suloista ja erittäin kilttiä aasipariskuntaa.
8.11.2008
Lämmin kiitos Heinolan Mustille ja Mirrille ruoka- ja lelulahjoituksestanne.
Erityisen suuri kiitos Kangasalalaiselle lahjoittajalle huomattavasta summasta Viipurin koirien hyväksi.
2.11.2008
Lämmin kiitos Tampereen Nekalan Mustille ja Mirrille ruokalahjoituksestanne Viipurin koirien hyväksi.
31.10.2008
NÄLKÄINEN YSTÄVÄMME VIIPURISSA- keräys
Ruoka- ja tarvikekeräys Viipurin kodittomien koirien auttamiseksi lauantaina 22.11.2008 Vantaan Petikon Musti ja Mirri- eläintarvikeliikkeen edustalla klo 10–14. Osoitteessa Petikontie 1, 01720 VANTAA. Keräyksen tuotolla avustetaan Viipurin koiratarhan kodittomia eläimiä. Tervetullutta apua ovat esimerkiksi kuivamuona, mato- ja ulkoloishäätölääkkeet sekä kaikenlaiset eläinten tarvikkeet. Otamme vastaan myös käytettyjä tarvikkeita!
Mukana tempauksessa on yhdistyksen jäseniä kertomassa yhdistyksen toiminnasta. Voit myös auttaa levittämään sanaa keräyksestämme tulostamalla ja jakamalla keräysesitettämme, jonka löydät TÄSTÄ.
Muistutamme myös, että projektimme Olgan koirien auttamiseksi on edelleen käynnissä. Voit lukea siitä lisää tältä sivulta hieman alempaa otsikolla "Olgan koirat tarvitsevat apua".
30.10.2008
Viipurin koirat tapaavat jälleen puistoilun merkeissä Pitkäkoskella sunnuntaina 2.11. klo 14 alkaen, sääolosuhteet huomioon ottaen. Jos vettä sataa saavista kaatamalla tauotta, niin siirretään puistoilut seuraavaan kertaan. Toivotaan kaunista säätä, että pääsemme tapaamaan karvaisia kavereita.
Tässä muutamia kuvia aurinkoisesta puistoilupäivästä.  
25.10.2008 Suuri kiitos Kaarinan Happy-Pet lemmikkitarvikeliikkeelle toistuvista lahjoituksistanne Viipurin koirien hyväksi. Lahjoitustenne ansiosta saamme täytettyä monien nälkäisten koirien vatsat jälleen kerran.
13.10.2008
Lämmin kiitos Mäntsälän Mustille ja Mirrille sekä Lohjan Faunattarelle ruoka -ja tarvikelahjoituksista. Tällä hetkellä yhdistyksemme koiranruokatilanne on edelleen kovin heikko, joten lahjoituksenne tuli todella tarpeeseen ja ne ovat jo lähteneet kohti Viipurin tarhoja. Suuri kiitos molemmille kauppiaille avustanne Viipurin koirien hyväksi.
2.10.2008
Puistoilun aika
Viipurin koirat tapaavat jälleen puistoilun merkeissä Pitkäkoskella sunnuntaina 5.10. klo 14 alkaen.
Pitkäkosken koirapuisto sijaitsee Hakuninmaan ja Haltialan kaupunginosien rajan tuntumassa osoitteessa Kuninkaantammentie 20, Kaarela, Helsinki.Puistoon pääsee helpoiten Hämeenlinnan väylää. Poistu moottoritieltä liitymästä Kaivoksela, Myyrmäki. Käänny seuraavasta vasemmalle Silvolaan. Liikenneympyrästä oikealle ja sitten seuraava tienhaara vasemmalle onkin Kuninkaantammentie. Tienhaarassa on viitoitus ulkoilumajalle, jonka kupeessa koirapuistokin sijaitsee. Aja Kuninkaantammentien päähän asti ja olet parkkipaikalla, josta kävellen noin 200 metriä oikealle hiekkatietä niin koirapuisto näkyykin jo metsän keskellä. Tervetuloa puistoilemaan ja tapaamaan karvaisia kavereita!
29.9.2008
Olgan koirat tarvitsevat apua
Vuosi alkoi murheellisesti eläinsuojelija Olga Atamanovalla hänen talonsa palettua perustuksia myöten. Palossa menehtyi moni koira ja kissa, joita Olga rakasti ja joille hän tarjosi omasta vähäosaisuudestaan huolimatta turvapaikan. Yhdistyksemme varoilla toimitimme Olgalle pikimmiten asuntovaunun suojaksi talven pakkasilta. Talon uudelleenrakennustyöt ovat käynnissä, mutta hyväsydäminen eläinsuojelija laittaa kuitenkin koirien tarpeet omiensa edelle ja vie löytökoiria rokotuksiin ja eläinlääkäriin viimeisilläkin roposillaan. Olgan pihamaa on edelleen rakennustyömaana lautakasoineen ja sojottavine nauloineen.
Olisi luullut, että tämä alkuvuoden traaginen tapahtuma olisi ollut aivan tarpeeksi yhden ihmisen kestettäväksi, mutta Olgan vaikeudet senkun jatkuvat. Viipurin kaupunki on lopettanut Olgan koiratarhan vuokrasopimuksen ja Olga on tuonut kaikki koirat omalle tontilleen. Tällä hetkellä rakennustyömaalla vilistää parisenkymmentä aikuista koiraa ja nelisenkymmentä pentua. Olot ovat kaikkea muuta kuin ruhtinaalliset. Pihalla ei ole koirille tarpeeksi lämpimiä suojapaikkoja tai turvallisia aitauksia. Alkuvuonna rakennetut aitaukset ja kopit eivät yksinkertaisesti riitä näin suurelle koiralaumalle. Toki pihalla on monenmoista ränsistynyttä aittaa, jonne koirat menevät torkuille. Kuitenkin jokaisesta rakennuksesta aurinko paistaa sisään ja vesisateen sattuessa katot vuotavat kuin seula, puhumattamaan talven tuiskujen ja kylmän viiman saapumisesta piakkoin.
Olga on tapahtuneesta suruissaan ja hän on pyytänyt meiltä apua aitauksien ja suojien rakentamiseen sekä koirien rokotuksiin ja muihin kuluihin. Hänen voimavaransa ovat todellakin koetuksella jälleen. Yhdistyksemme on todella huolissaan Olgan jaksamisesta ja koirien selviytymisestä Olgan pihamaalla. Erityisesti pennut eivät kestä kylmiä syysöitä ja tulevia pakkasia, ja yksi pentu on valitettavasti jo menehtynytkin.
Ruokaa saamme tällä hetkellä toimitetuksi varastoistamme, mutta yhdistyksemme toiminta on täysin riippuvaista lahjoituksista, joten rakennusprojekteihin tarvitsemme teidän apuanne. Toivomme että tämä viesti tavoittaa jälleen mahdollisimman monta suomalaista, joiden koiran on Olga pelastanut. Toivomme myös että kaikki muutkin, jotka arvostavat Olgan työtä, pystyvät olemaan avuksi. Toivottavasti saamme jälleen yhdessä pelastetuksi monen koiran hengen ja saamaan hymyn palaamaan Olgan kasvoille, että hän jaksaa ja pystyy noukkimaan tienposkessa jolkottelevat koirat suojiinsa sekä antamaan heille uuden mahdollisuuden elämään.


23.9.2008
Ruokakeräyksen satoa
Ruokakeräys on tähän mennessä tuottanut noin tuhat kiloa koiranruokaa ja erilaisia tarvikkeita sekä leluja. Lämmin kiitos kaikille lahjoittajille jälleen kerran! Ruokia viedään Viipuriin kovaa tahtia, melkeinpä tullirajoja uhmaten. Tämä ei suinkaan tarkoita ettemmekö ottaisi edelleen vastaan lahjoituksia. Tarve ruualle on ehtymätön tarhoilla, koiria on paljon ja valitettavasti niitä tulee tasaiseen tahtiin lisää kokoajan. Nyt voimme kuitenkin hetken tarjota koirille niiden tarvitsemat vitamiinipitoiset ruuat,
jotka antavat voimia kestämään tulevan
talven.

9.9.2008
Pitkäkosken koirapuistoilu
Perinteeksi muodostunut tapaaminen joka kuun ensimmäinen sunnuntai Vantaan Pitkäkosken koirapuistossa
on jälleen kerran takanapäin. Mukana oli monia karvaisia vipeltäjiä,
jotka ovat saaneet rakastavat kodit Suomesta.
Tässä muutamia kuvia iloisesta tapaamisesta ja tervetuloa mukaan sankoin joukoin jälleen ensi kerralla.



8.9.2008
Autathan meitä auttamaan?
Paljon on tehty töitä pitkin vuotta tarhojen perusparannuksien ja koirien olojen parantamisen osalta. Useita sairaita koiria on tuotu Suomeen ja hoidettu kuntoon yhdistyksemme varoilla. Nyt kuitenkin olemme hieman ahdingossa. Yhdistyksen tili näyttää tyhjältä ja ruokavarastot ovat ehtyneet. Emme saa tarhoille toimitetuksi riittävästi ruokaa ja yhdistyksemme viime vierailulla puuropata porisi pihalla, koska nappulat ovat loppu. Syksy on jo tullut ja yöt kylmenneet, emmekä voi tarjota koirille laadukasta ja vitamiinipitoista ruokaa. Puuro täyttää vatsan, mutta tärkeät ravintoaineet jäävät saamatta.
Välitämmekin hätähuutomme jälleen kerran kaikille hyväsydämisille lahjoittajillemme. Tarve koiranruuasta on todella suuri! Lahjoituksia voi toimittaa yhdistyksemme jäsenille Helsinkiin, Turkuun, Lohjalle, Tampereelle ja Kotkaan. Kova tarve on myös kerta-annosteisille matokuureille sekä lisäravinteille. Monille pennuille lisäravinne on elintärkeä hyvän elämän alkuun pääsemiseksi. Voimme myös ottaa jonkin verran vastaan vanhoja täkkejä ja peitteitä koirien alustoiksi. Varastotilamme ei kuitenkaan ole kovinkaan tilava, joten suuria määriä emme valitettavasti voi vastaanottaa.
Voit pyytää lähimmän lahjoituspaikkasi tiedot lähettämällä sähköpostia osoitteeseen info(@)viipurinkoirat.fi.
Tiedote 31.8.2008
Yhdistyksemme mainostaminen epätoivotuissa paikoissa
Yhdistyksemme tietoon on tullut, että useat ihmiset mainostavat yhdistystämme muun muassa erilaisilla koirien myyntisivustoilla, jotka on tarkoitettu yksityishenkilöiden ilmoitteluun. Painotammekin, että tämä toiminta ei ole sallittua saati haluttavaa toimintaa ja aiheuttaa yhdistyksellemme enemmän haittaa kuin hyötyä. Viipurin Koirat ry kieltää yhdistyksemme mainostamisen kyseisillä sivustoilla ja toivoo, että tämä toiminta saadaan loppumaan. Yhdistyksellämme on omat tavat ja kanavat toimintamme mainostamiseen. Toivommekin, että kieltoamme kunnioitetaan ja saamme rauhassa jatkaa toimintaamme hyväksi toteamillamme tavoilla.
Voit auttaa monella eri tavalla
Tarjolla on useita muita tapoja olla avuksi, joista on yhdistyksellemme hyötyä. Kotisivuiltamme löytyy muun muassa esitteitä, joita voi printata ja kiinnittää kauppojen ilmoitustauluille ja muihin paikkoihin joissa ilmoittelu on sallittua. Lisäksi jokainen voi lahjoittaa lääkkeitä, ruokaa, tarvikkeita, leluja jne., jotka toimitetaan Viipurin tarhojen koirille. Voi liittyä yhdistyksen kannatusjäseneksi tai vaikkapa ottaa itselleen kummikoiran tarhalta. Lisätietoja löytyy kotisivuiltamme osoitteesta www.viipurinkoirat.fi. Jos mielessä on muitakin tapoja auttaa, meihin voi ottaa yhteyttä sähköpostitse info@viipurinkoirat.fi.
21.8.2008
Lauantaipäivän vinkki:
Lauantaina 23.8.2008 tulee Subtv:ltä Eläimellistä menoa- ohjelma. Ohjelmassa ovat mukana Julita Airaksinen sekä Dina-koira Viipurista. Televisiovastaanottimet siis auki klo 11 ja innolla katsomaan ohjelmaa.
16.8.2008
Hyvistä kotihoitopaikoista on taas huutava pula
Tuomme Viipurin tarhoilta kotihoitoon ensisijassa pentuja. Myös sellaiset aikuiset koirat, jotka esim. joutuvat tarhalla toisten koirien kiusaamiksi tai muuten vaativat yksilöllistä hoitoa, pyritään sijoittamaan kotihoitoon.
Näille koirille huolehtiva ja hellä hoito kodinomaisessa ympäristössä on usein paras lääke ja juuri se, mitä ne eniten kaipaavat.
Kotihoitajaksi ryhtyvältä edellytämme täysi-ikäisyyttä, taikka huoltajan suostumusta. Aiempi koirakokemus olisi toivottavaa.
Kotihoitaja vastaa koiran päivittäisistä ruokakuluista, mutta pakolliset eläinlääkärikulut yhdistys korvaa kuitteja vastaan.
Kotihoito on tärkeä osa toimintaamme; se on myös mitä mainioin tapa auttaa kodittomia koiria sekä sitä kautta olla mukana yhdistyksemme toiminnassa.
Annamme kotihoitajillemme täyden opastuksen sekä tukemme tehtävään ryhtyessään.
Yhteydenotot: kotihoitovastaavaamme Susanna, numero: 050-490 7892 tai osoitteeseen info(at)viipurinkoirat.fi
13.8.2008
Irinan rakennusprojekti onnistui
Irinan avunpyyntöön on vastattu. Rakennusprojekti on saatu tarhalla päätökseen ja välitämme suuret kiitokset kaikille lahjoittajille, joiden ansiosta tämäkin oli mahdollista. Nyt on pennuilla turvalliset puitteet keskinäisiin temmellyksiin ja oma rauhallinen mökki, jossa nähdä koiranunta sekä haaveilla omasta kodista. Sairastuvassakin saadaan nyt tuuletettua sekä pakkasten saapuessa ikkunat suljettua tiiviisti estäen purevan viiman pääsyn tupaan sisälle. Vielä kerran, kiitos kaikille auttajille ilman teitä tämä ei olisi ollut mahdollista!

13.8.2008
Suuri kiitos Perniöläiselle penturuuan lahjoittajalle! Ansiostasi saamme täytettyä monen pienen nälkäisen pennun masun. 13.8.2008
Heiluvahäntäinen koirasunnuntai Su 24.8. Espoo, Kilon VPK-talo (Kilontie 23)
Kouluta koiraasi ja itseäsi Heiluvahäntäinen koirasunnuntai -tapahtumassa ja tuet samalla löytöeläintyötä! Tapahtuman tuotot Rekku Rescue ry:n kautta Viron kodittomille koirille ja kissoille! Luennot ja koirakoulutunnit järjestää vapaaehtoistyönä Koira- ja kissakoulu Heiluva Häntä
*www.heiluvahanta.fi*
Luennoille ja tunneille ilmoittautumiset:
*miira@heiluvahanta.fi* ja *tommi@heiluvahanta.fi* sekä 050-5670959
Luennot (ilman koiria):
klo 9-10 Koulutuksen perusteet klo 10.30 - 11.30 Koirien elekielen ymmärtäminen ja koiran stressi klo 12-13 Koiran yksinolo-ongelmat klo 13.30-14.30 Vetämättä hihnassa klo 15-16 Koirien pelot klo 16-17 Koirien luonnonmukainen ruokinta ja ruualla virikkeistäminen
10e/luento tai 8e/Rekku Rescuen jäsenille, kaikki 6 luentoa 50e/40e
Koulutustunnit koirille ja ihmisille:
klo 10-11 Koirien aktivointikurssi
max 6 koirakkoa, 12/10e (alennus Rekku Rescuen jäsenille) Opi hauskoja temppuja koirasi kanssa ja erilaisia tapoja aktivoida ja virikkeistää koiraa
klo 12-13 Jälkikurssi, Opetellaan jäljen tekemisen aakkosia koiran kanssa, max 6 koirakkoa, 12/10e
klo 14-15 Oppia arjen askareisiin -kurssi Treenataan arjessa hyödyllisiä asioita kuten luoksetuloa, kontaktia ja hihnakävelyä,
max 6 koirakkoa, 12/10e
klo 16-17 Hassunassu temppukisa koirakoille Temppujen näytös -show, osallistumismaksu 2e. Jokainen iloisesti temppuileva koirakko palkitaan!
Koko päivän Rekku Rescuen järjestämä puffetti, Rekku Rescue -tuotteiden kauppa sekä kirppispöytä ja arpajaiset! RR ottaa tapahtumassa myös vastaan lahjoitustavaroita Viron löytöeläintarhoille vietäväksi!
*www.heiluvahanta.fi* *www.rekkurescue.com*
28.6.2008
Avunpyyntö Viipurista
Kesä on uudistamisen ja remontoinnin aikaa. Paljon on Viipurissa saatu aikaan, mutta silti tehtävää vielä riittää. Edelleen on uudisrakentamista ja pientä remonttia tehtävä koirien olojen parantamiseksi sekä purevan talven varalle. Juhannuksen vierailulla yhdistyksemme sai avunpyynnön Irinalta. Tarhalle rakennetaan suurta pentumökkiä, mutta vaikka sydän on täynnä rakkautta ja tahtoa, niin lompakosta lentelee tällä hetkellä vain koiperhosia.
Suurimpia ongelmakohtia tarhalla on tällä hetkellä myös koirien sairastuvan ikkunat, johon sairastuneet koirapolot eristetään tervehtymään ja keräämään voimiaan. Sairastupaa asuttavat myös loukkaantuneet sekä kastroidut ja steriloidut koirat. Jonkinlaiset ikkunat sairastuvassa tällä hetkellä näytti olevan, mutta niitä ei saanut avatuksi ollenkaan. Tarkoituksena olisi saada sairastupaan vaihdetuksi eristetyt ikkunat, jotka suojaavat talven purevilta pakkasviimoilta ja omaavat avaamismekanismin, että kesähelteillä saadaan tupaan edes pieni tuulahdus raitista ilmaa.
Välitämme pyynnön teille kaikille auttamisenhaluisille hyväsydämisille ihmisille. Toivottavasti tämä projekti saa aikaan kansannousun ja saamme laitettua pentumökin rakennuskassaan hieman kahisevaa koiperhosten sijaan sekä saatettua työt loppuun pikavauhtia tarhalla. Muistathan, että pienistäkin puroista kasvaa suuri joki! Lahjoitukset voi osoittaa Viipurin koirat ry:n tilille Liedon säästöpankkiin 430915-20174291. Tiedonantoja - kohtaan voi kirjoittaa ”pentumökki”, niin saamme varmasti ohjattua varat oikeaan kohteeseen.
23.5.2008
Nälkäinen ystäväni Viipurissa -ruokakeräys 10.5. onnistui upeasti
Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja Mustin & Mirrin edusta täyttyi välillä myös vierailevista Viipurin vipeltäjistä, joista kaikista oli kasvanut suomalaisissa kodeissaan suloisia ja hyväkäytöksisiä hännänheiluttajia.
Keräys tuotti noin 350 kiloa koirien kuivaruokaa, purkkiruokia ja lääkkeitä, joilla onnistutaan auttamaan monia koiria hyvän elämän alkuun. Lisäksi lahjoituksena tuli roppakaupalla puruluita ja Viipurin tarhan asukkeja varmasti ilahduttaa täpötäysi kassillinen kaikkien koirien herkkua, eli porsaankorvia. Eikä pidä unohtaa mainita myöskään peittoja, petejä ja vilttejä, jotka takaavat pehmeän ja lämpöisen levähdyspaikan monelle koiralle. Kiitos tästä kuuluu tietenkin kaikille hyväsydämisille lahjoittajille. Oli jälleen kerran ilo huomata suomalaisten auttamisen halu. Suuri kiitos myös Petikon Mustille & Mirrille, lahjoituksestanne ja siitä, että saimme keräyksen edustallanne järjestää.
Suuri kiitos myös Rekku Rescuelle 300 kilon ruokalahjoituksesta Viipurin koirien hyväksi, sekä Turun, Salon ja Lohjan seudun uutterille ruoankerääjille.
Viipurin Koirat ry:n välivarasto on täyteen pakattuna lahjoituksia odottamassa kuljetusta rajan toiselle puolelle. Teidän kaikkien lahjoittajien ansiosta pystymme täyttämään tarhalla olevien kurnivat vatsat ja suomaan koirille myös pieniä herkutteluhetkiä puruluiden ja muiden herkkujen parissa.

6.5.2008
Nälkäinen ystäväni Viipurissa
Viipurin Koirat Ry järjestää ruokakeräyksen Viipurin kodittomien koirien auttamiseksi lauantaina 10.5 klo 10-14 Petikon Mustin ja Mirrin edustalla. Keräyksen tuotolla avustetaan Viipurin koiratarhan kodittomia eläimiä. Tervetullutta apua on koirien kuivaruoka, purkkiruoka sekä koirien tarvikkeet ja lääkkeet.
Lisätietoja yhdistyksestä ja avun kohteista osoitteesta www.viipurinkoirat.fi
Tervetuloa!
20.3.2008
Viipurin kodittomien koirien elämä on selviytymistä päivästä toiseen. Osa on tarhalla turvassa, osa sinnittelee kadulla ja etsiskelee makupalat torilta tai kauppahallista. Nämä kuvat ovat lauantailta 8.3. ja niissä lekottelee todellisia selviytyjiä. Päikkärien aika, joten kaverit ovat oikaisseet puiston reunaan ettoneelle muina koirina. Ympärillä häärivät kiireiset viipurilaiset, ja savuttamat bussinrämät kolisevat tassunkantaman päässä. Näennäisestä leppoisuudesta huolimatta on näilläkin koirilla aina vähintään toinen silmä raollaan tarkkailemassa mahdollisia uhkia. Suodaan kuitenkin pojille nokoset, parempaa tulevaisuutta odotellessa.
 

12.3.2008 Viipurin koirat ry on avannut oman keskustelupalstan osoitteessa
http://keskustelu.viipurinkoirat.fi
Keskustelupalstalla saa neuvoja ja tukea ongelmiin, hyviksi koettuja niksejä, tietoa yhdistyksen tapahtumista, kohdata pentueen muut koirat, löytää oman alueen Viipurilaiset yms.
Lämpimästi tervetuloa!
HUOM! Keskusteluun ei voi rekisteröityä hotmail-sähköpostilla!
29.2.2008 Erityiskiitos Valpurille 11v lahjoituksesta koirien olojen parantamiseen.

20.2.2008 Tässä hieman lisää kuvia kopeista. Hienoja ovat! Kiitos vielä lahjoittajille!


20.2.2008 Kuvia Viipurin koirien puistoilusta Pitkäkoskella
Kaikenkarvaista viipeltäjää Pieni Miro Angorapentu

4.2.2008 Viipurin koriat ry etsii vapaehtoista kirjanpitäjää hoitamaan yhdistyksen kirjanpitoa. Toiminnan laajentuessa omat kädet eivät enää riitä ja toivomma ammattitaistoista auttajaa. Yhteytdenotot yhdistyksen sähköpostiin. Kiitos!
30.1.2008 Koppikampanjamme syksyllä 2007 tuotti hyvän sadon! Olemme onnistuneet vaikeimmassa, eli löytämään luotettavia tekijöitä Viipurista. Lahjoitetuilla varoilla on toteutettu seuraavat toimenpiteet: - Irinan tarhalle on rakennettu lisää eristettyjä koppeja, 8 kappaletta - Ulkoaitauksia on kunnostettu ja niistä ei enää pääse karkaamaan, kokonaan uusia aitauksia on rakennettu 7 - tarhan päärakennuksen sähköistys on uusittu ja valaistusta parannettu myös pihalla - Olgan pihalle rakennettiin pentutalo, joka ei onneksi vaurioitunut tulipalossa - Olgan tarhalle rakennetaan vielä useita eristettyjä koppeja lahjoitusvaroin, valmistumisaika on helmikuu 2008
Viipurin Koirat Ry, Irina, Olga ja kodittomat koiraystävämme kiittävät kaikkia osallistuneita. Vaikka koiria on paljon, on jokaiselle pystytty järjestämään turvallinen paikka odottaa omaa kotia. Viipurin talvi ei ole vielä näyttänyt pahimpia piirteitään joten työ jatkuu!
Hallitus Viipurin Koirat Ry


30.1.2008 Suuret kiitokset Helsingin Kansainvälisen koulun oppilaille ja opettajille toiminnastanne Viipurin koirien hyväksi. Koirien hyväksi järjestämänne tapahtuma tuotti huomattavan summan, ja monenlaista tärkeää tarviketta tarhalle. Osa lahjoitetuista herkuista lähti jo 25.1. kohti Viipuria ilahduttamaan siellä kotia odottavia. Lahjoituksillanne moni koira saa maistaa ripauksen siitä onnesta josta hyvin hoidetut koirat Suomessa nauttivat. Suuri kiitos Teille, isot ja pienet auttajat!
Kiitos myös Leinolan koulun ryhmälle, joka vieraili Irinan tarhalla syksyllä vieden tarhalle tarvikkeita.
29.1.2008 Viipurin koirat koirapuistoilevat Vantaan Pitkäkosken koirapuistossa 10.2. klo 12. Tervetuloa tapaamaan karvaisia kavereita!
24.1.2008 45min ohjelman nauhoituksen jälkeen Olgan aaseille on löytynyt kodit. Tuontimuodollisuuksien takia ne ovat vielä Viipurissa odottamassa. Kiitos kaikille, jotka ovat tarjonneet aaseille apua.
20.1. 2008 Miten menee Viipurin Olgalla nyt, kun kolme viikkoa on kulunut tuhoisasta tulipalosta? MTV3-kanavan 45-minuuttia -ohjelma vieraili Olgan luona ja raportti hänen tilanteestaan näytetään 23.1. klo 20 alkavassa lähetyksessä. Asuntovaunu on paikallaan ja myös välttämättömät tarvekalut toimitettu suomalaisten eläinystävien tuella. Koiria on Olgalla tarhalla 28 ja kotonakin, vaunussa, toistakymmentä. Ohjelmassa saamme kuulla mitä hän ajattelee nyt, menetettyään kodin ja eläinystävänsä, ja miten hän on päässyt jaloilleen tapahtuneen jälkeen.
6.1.2008
Perjantaina 4.1., yhdistys osti Pieksämäeltä käytetyn Solifer 540DL vaunun. Kyseessä on telivaunu, jossa on makuusoppi, istuinryhmä, pieni wc ja keittiösyvennys. Keittosyvennyksen varusteluna on jääkaappi ja hella. Vaunu lämpiää kaasulla, mikä onkin edullisin tapa Venäjällä. Vaunu on lähtenyt lauantaina kohti Viipuria, ja odotettu saapumisaika, tullimuodollisuuksista johtuen, on viimeistään maanantai. Asuntovaunu on Olgan 'työsuhdeasunto', jota hän käyttää kuin omaansa, kutsuu kotiinsa ketä haluaa, vaikka sitten kaikki viluiset koirat pihapiiristään. Pyrimme saamaan kuvat sivuille kunhan vaunu on perillä. Tässä vaiheessa on jo syytä kiittää nöyrästi kaikkia teitä jotka olette osallistuneet, pienillä ja isoilla summilla, kukin mahdollisuuksiensa mukaan. Suurkiitokset myös tehokaksikolle Janne&Janne, jotka etsivät vaunun ja hoitavat sen paikoilleen Olgan pihaan, vieläpä varmistavat että kaasua ja sähköä tulee Olgan uuteen tupaan!
Sääennuste näyttää Venäjän Karjalaan -25 asteen lämpötiloja lähipäiviksi. Olgan ja hänen pihallaan odottavien koirien
puolesta olemme todella liikuttuneita suoranaisesta kansanliikkeestä
jonka Viipurin Koirat Ry:n ystävät saivat liikkeelle.
Alla
katkelma kirjeestä jonka saimme Pietarista, paikalliselta Baltic Animal
-järjestön aktiivilta, professori Marina Ermakovalta, hän lähettää teille kaikille terveisensä:
First of all, thank you for your help to Olga. To be frank, all of as are very impressed by your help and a lot of people bless VK and pray for you. Thank you for you help - it's a great moral lesson for our society and it's a great support to Olga and her pets! A lot of people who have never seen Olga are ready to help her and have already helped. Marina
Kerromme tulevan viikon aikana muista toimenpiteistä joihin ryhdymme. Kiireisin tavoite, lämmin majapaikka Olgalle on siis jo saavutettu.
Viipurin Koirat Ry
1.1.2008 Viipuri
Vuoden viimeinen päivä alkoi murheellisesti eläinsuojelija Olga Atamanovan ja meidän kaikkien hänet tuntevien osalta. Olgan koti, pieni talo kaupungin kupeessa on ollut monen Suomeen päässeen kodittoman turvapaikka talven kylmyydessä. Lukemattomat pennut ovat lämmitelleet ensimmäiset viikkonsa kakluunin kyljessä, ja Olgalle itselleen on talossa jäänyt kovin vähän tilaa. Uudenvuodenaattona 31.12., aamupäivän aikana on talo palanut perustuksia myöten. Olga oli itse töissä yön, ja sen jälkeen hoitamassa vielä tarhan koiria ja hänen saapuessaan paikalle ei mitään ollut tehtävissä. Olga menetti kodin ja monet koirat menettivät turvapaikan. Surullisinta on että palossa kuolivat Olgan omat koirat ja kissat, hänen rakas eläinperheensä: sokea Kid, jolla oli aina paikka Olgan sylissä käydessämme kylässä, staffi Archie, jonka viisas katse valvoi kurittomien pentujen touhuja vuodesta toiseen, Olgan lamppuharjat, hassut puudelisekoitukset joiden nimiä emme edes tienneet mutta aina ne olivat hänen ympärillään pyörimässä iloisina. Kaikkiaan palossa kuoli vähintään 12 aikuista koiraa, joukossa myös sivuillamme kotia etsivät Gunni ja Rita, jotka juuri oli pelastettu Kirillovista Olgan luo turvaan. Saamme lähipäivinä varmuuden, mitkä sivuillamme olevista ovat menehtyneet, joukossa on myös paljon pentuja. Monet koirat olivat päässeet vuoden suurimman juhlan takia sisätiloihin lämpimään, ja nyt kaunis ajatus koitui niille kohtaloksi. Venäjällä palaa taloja jatkuvasti. Tämä johtuu erillisistä lämmittimistä ja palotarkastuksen puutteista. Tuntuu kohtuuttomalta että näin kävi Olgalle, joka on omasta vähäosaisuudestaan huolimatta auttanut koiria ja avannut niille myös oman kotinsa oven kun hätä on suurin. Otamme osaa Olgan suureen suruun hänen omien rakkaiden koiriensa ja kissojensa johdosta. Meidän on kuitenkin toimittava pikaisesti tukeaksemme Olgaa. Hänen jaksamisensa on edellytys myös eläinten selviämiselle. Jo eilen 31.12. on käynnistetty selvitykset pikaisen avun saamiseksi Olgalle. Emme kerää vaatteita, peitteitä, ruokaa emmekä kattiloita, niitä ei ole mieltä toimittaa kun paikkaa niille ei vielä ole eikä Olgalla ole nyt voimia vastaanottaa innokkaita avustuskuorman kuljettajia. Toimitamme Olgalle Suomesta asuntovaunun lähipäivinä, ja paikalle lähtee myös asiantunteva henkilö varmistamaan sähkön ja kaasun saatavuuden. Vaunu maksetaan Viipurin Koirat Ry:n tililtä. Kun vaunu on paikallaan, se varustetaan kaikin tarvittavin arkielämän perustarvikkein jotka hankitaan Viipurista. Toivomme että tämä viesti tavoittaa mahdollisimman monta suomalaista, joiden koiran on Olga pelastanut. Toivomme myös että kaikki muutkin jotka arvostavat Olgan työtä, pystyvät olemaan avuksi. Kiitos! Viipurin Koirat Ry:n tilinumero: Liedon Säästöpankki 430915-20174291 Ethän kopioi tekstiä keskustelupalstoille ilman yhdistyksen lupaa. Kiitos.
Kuvia tulipalosta
|