| | | | | |
| Tolja on saanut kodin Saksasta!
Tolja eli Anatoli, on komea musta uros, joka veljensä Koljan kanssa pelastettiin kesällä 2007 Viipurin tappajapartiolta, joka säännöllisin väliajoin "puhdistaa" katuja kulkukoirista ja samalla myös ihmisten kesyistä lemmikeistä. Veljekset ovat olleet alusta asti ujoja, mutta Kolja veli sai lottovoiton ja pääsi hyvään kotiin Lappiin. Ujompi Tolja jäi tarhalle, sillä aralle pojalle ei löytynyt kyselijöitä. Tarhalla Tolja muuttui ajan mittaan yhä aremmaksi vähäisten ihmiskontaktien vuoksi. Ajatuksesta kodin löytymisestä Toljalle on jo luovuttu, sillä poika vaatisi kovasti työtä ja kärsivällisyyttä sosiaalistuakseen. Tolja on asuttanut Malishin ja muiden kummikoirien aitausta jo pitkän aikaa. Kilttinä ja lempeänä poikana se tulee hyvin toimeen kaikkien koirien kanssa ja vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä oloonsa oman pikku laumansa joukossa. Tolja vaikuttaa tunnistavan säännölliset tarhavierailijat ja tulee muiden mukana iloisesti luokse haistelemaan ja hakemaan herkkunsa. Ehkäpä jonain päivänä Tolja ei enää väistäkään sitä kohti ojentuvaa kättä. Se vaikuttaa kiinnostuneelta ihmisistä, rohkeus ei vain riitä.Toljan on arvioitu syntyneen kesällä 2006.
Voit alkaa kummiksi maksamalla kummimaksun tilillemme 507808-20118327. Kirjoita viestikohtaan kummikoiran nimi ja lähetä omat yhteystietosi osoitteeseen info(at)viipurinkoirat.fi. Lähetämme sinulle kummikoirasi kuulumisia neljä kertaa vuodessa. Kummimaksu on vuonna 2010 30e.
|
|
|
|
|
|
|
| |
| | | © Viipurin Koirat ry 2007 | |
|