Sihu

Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 3/2018

6.7.2018
Sihu on kiltti mutta ujo tyttö, joka mieluusti katselisi vieraita kopin suojista. Hoitopaikka tai oma koti olisi Sihulle kullanarvoinen, jotta se pääsisi pian pois tarhaoloista reipastumaan.

Sihu ja sen sisarukset syntyivät kevättalvella Irinan kotipihaan. Emo Sharon oli löydetty kadulta viimeisillään tiineenä juuri muutamaa päivää aiemmin, ja oli pienestä kiinni etteivät pennut syntyneet keskelle vilkasta kylänraittia. Sharon-emo piti hyvää huolta pennuistaan ja koiraperhe asui pitkään Irinan kotipihalla olevassa aitauksessa. Muutama pennuista menehtyi ja osa löysi kodit. Kaksi jäljelle jäänyttä, Simi ja Sihu, etsivät nyt omia loppuelämän koteja Suomesta. 

Ei ole kauaa siitä, kun Sihu-raukan elämä mullistui ja rauhallinen koti- ja synnyinpiha, johon se oli tottunut vaihtui levottomaksi ja suureksi koiratarhaksi, jonka arkea säestää satojen koirien haukunta. Sihu saa onneksi asua siskonsa ja muutaman muun tutun pennun kanssa samassa aitauksessa. Sihu ottaa osaa pentuleikkeihin ja pyörii normaalin uteliaan pennun tavoin aitauksessa pomppien ja kaikkea tutkiskellen, mutta vieraiden saapuessa pieni siimahäntä sujahtaa kiireesti koppiin. Sihu uskaltautuu kyllä välillä pyörimään pienen välimatkan päähän, mutta kun se huomaa, että sitä yritetään saada kiinni katoaa se vikkelästi paikalta. Kopin perältä Sihu nostetaan syliin ja vaikka se jännittävää onkin, rauhoittuu Sihu pian syliin ja katselee hämmentyneenä ympärilleen. Vastaavaa sylihoitoa Sihu tarvitsisi rutkasti enemmän, mutta kaikki se vähäkin mikä tarhaoloissa saadaan on pienelle arvokasta.

Simi ja Sihu ovat syntyneet Irinan kotipihalla ja siirtyneet sieltä tarhalle. Ne ovat koko pienen ikänsä viettäneet koiraseurassa, mutta paljon on jäänyt maailmaa näkemättä. Reipas koirakaveri uudessa kodissa turvaa ja esimerkkiä näyttämässä olisi tärkeä juttu. Tulevan kodin on myös ymmärrettävä, että monet täysin arkipäiväiset asiat voivat alkuun jännittää ja olla pelottavia. Uutta ihmeteltävää ja opiskeltavaa riittää. Ajan ja rauhallisen totuttelun avulla päästään kuitenkin usein pitkälle, ja Sihu toivoisikin kovasti tulevansa huomatuksi niin ettei kohtalona olisi koiratarhan massaan hukkuminen ja ikuisuusasukkaaksi joutuminen.

Viipurin koirat - Sihu 4.7.2018

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.