Spice

SUOMESSA
Sukupuoli: uros
Koko: kasvaa keskikokoiseksi/suureksi
Syntymäaika: 1/2018

28.6.2018
Spicen sisaruksista kolme on jo saanut kodin ja niiden omistajat ovat hyvin tyytyväisiä valintaansa.

Pennut ovat sopeutuneet nopeasti kotikoiriksi, eivät juurikaan hauku ja pärjäävät vilkkaammallakin asuinpaikalla. Uskomme, että Spice ja sen tarhalla odottavat sisarukset Spot ja Silla ovat samanlaisia kympin koiria.

Spice opettelee tällä hetkellä kotikoiran tavoille hoitopaikassaan, jossa sillä on kaverina nuori uroskoira ja monta kissaa.

13.6.2018
Spice matkusti hoitopaikkaan Suomeen ja on tavattavissa Loviisan seudulla.

Spicen yhteyshenkilönä toimii Ayla.

22.4.2018
Spice on persoonallisen näköinen poika, joka pienen tutustumisen jälkeen on valmis kenen tahansa kaveriksi!

Kuuden pienen pennun joukko toimitettiin Olgan tarhalle keväällä. Pennut olivat löytyneet Viipuriin vievän autotien varresta, johon ne oli hylätty pahvilaatikossa. Laatikko ei kauaa pentuja pidellyt, vaan ne nopeasti ne olivat juoksennelleet vaarallisesti autojen keskellä. Kaikeksi onneksi yksi ohiajaja poimi pennut kyytiin ja kuljetti ne Olgan hoiviin. Siellä SpotSpice, StarSillaSionna ja Sola odottavat nyt malttamattomina omaan kotiin pääsyä.

Spice on hyvin iloinen ja varsin reipas poika. Se tarvitsee pienen hetken tutustumiseen, mutta kun alkumuodollisuudet on hoidettu, on se hyvin tuttavallinen ja luottavainen poika vieraidenkin ihmisten kanssa. Spice on myös kova poika haastamaan pentukavereita leikkiin, joten voinee olla varma, että tämän pojan kanssa elämä ei käy tylsäksi!

Spice on tällä hetkellä samaa kokoluokkaa veljensä Starin kanssa. Kukaan pentueen koirista ei taida jäädä kovinkaan pieneksi, ja Spicekin kasvaa varmasti ainakin keskikokoiseksi pojaksi. Vaan eipä koko koiraa huononna, omistajalta vain vaaditaan viitseliäisyyttä, että Spicelle opetetaan hyvät käytöstavat jo alusta alkaen. Reippaana ja seurallisena poikana Spice oppii tarvittavat taidot varmasti nopeasti, kunhan omistajalla on intoa ja viitseliäisyyttä pojan kanssa niitä harjoitella.

Spice on kasvanut Olgan pihalla isossa koiralaumassa, joten varmaa on, että niin sisäsiisteyttä, yksinjäämistä kuin hihnassa kävelyäkin tulee uudessa kodissa harjoitella mukavan yhteiselon varmistamiseksi. Spice varmasti arvostaisi leikkisää koirakaveria, mutta välttämättömyys se ei ole. Uuden omistajan tulee muistaa, että koiratarhalla kasvaminen ei koskaan ole pennulle ihanteellista, ja siksi myös muutto uuteen kotiin tulee olemaan jännittävä ja ihmeellinen asia. Se voi saada Spicen ujostelemaan aluksi, mutta rauhallisella totuttamisella ja ohjaamisella Spicesta kuoriutuu varmasti se iloinen poika, joka se on nyt tarhallakin.

Spice on saanut sekä vitosrokotteen että rabiesrokotteen kaksi kertaa. Spicella on persoonallisen näköinen kuono, joka johtuu alapurennasta.

Viipurin koirat - Spice 13.4. & 21.5.2018

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.