Star

Sukupuoli: uros
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 1/2018

22.4.2018
Star on suloinen mustavalkoinen poika, jonka tummat silmät katsovat vähän tuumivasti. Nopeasti Star kuitenkin reipastuu ja tulee tutustumaan.

Kuuden pienen pennun joukko toimitettiin Olgan tarhalle keväällä. Pennut olivat löytyneet Viipuriin vievän autotien varresta, johon ne oli hylätty pahvilaatikossa. Laatikko ei kauaa pentuja pidellyt, vaan ne nopeasti ne olivat juoksennelleet vaarallisesti autojen keskellä. Kaikeksi onneksi yksi ohiajaja poimi pennut kyytiin ja kuljetti ne Olgan hoiviin. Siellä Spot, Spice, Star, Silla, Sionna ja Sola odottavat nyt malttamattomina omaan kotiin pääsyä.

Star on hieman rauhallisempi poika kuin veljensä. Tokihan sekin on iloinen velikulta, mutta se tuntuu kuitenkin jättävän riekkumiset astetta enemmän veljilleen. Tai ehkä se oli vain tapaamispäivänämme hieman veljiään väsyneempi, kuka tietää. Joka tapauksessa on ihastuttava, komea ja ihmisrakas pentu. Star saattaa pienen hetken tuumailla ennen uuteen vieraaseen ihmiseen tutustumista, mutta nopeasti se kuitenkin muuttuu luottavaiseksi ja sosiaaliseksi pojaksi, joka mielellään pyörii jaloissa ja hakee huomiota ja herkkuja.

Star on tällä hetkellä samaa kokoluokkaa veljensä Spicen kanssa. Kukaan pentueen koirista ei taida jäädä kovinkaan pieneksi, ja Starkin kasvaa varmasti ainakin keskikokoiseksi pojaksi. Vaan eipä koko koiraa huononna, omistajalta vain vaaditaan viitseliäisyyttä, että Starille opetetaan hyvät käytöstavat jo alusta alkaen. Reippaana ja seurallisena poikana Star oppii tarvittavat taidot varmasti nopeasti, kunhan omistajalla on intoa ja viitseliäisyyttä pojan kanssa niitä harjoitella.

Star on kasvanut Olgan pihalla isossa koiralaumassa, joten varmaa on, että niin sisäsiisteyttä, yksinjäämistä kuin hihnassa kävelyäkin tulee uudessa kodissa harjoitella mukavan yhteiselon varmistamiseksi. Star varmasti arvostaisi kivaa koirakaveria, mutta välttämättömyys se ei ole. Uuden omistajan tulee muistaa, että koiratarhalla kasvaminen ei koskaan ole pennulle ihanteellista, ja siksi myös muutto uuteen kotiin tulee olemaan jännittävä ja ihmeellinen asia. Se voi saada Starin ujostelemaan aluksi, mutta rauhallisella totuttamisella ja ohjaamisella Starista kuoriutuu varmasti se iloinen poika, joka se on nyt tarhallakin.

Star on saanut sekä nelosrokotteen että rabiesrokotteen kaksi kertaa.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.