Suhi

Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 8/2017

13.1.2018
Pois alta risut ja männynkävyt, täältä tulee Suhi! Taisi alun ujous olla vain alkujärkytystä, sillä Suhi on tätä nykyä reipas pentu.

3.1.2018
Mihin ihmeeseen sitä on jouduttu, tuumii Suhi. Suhi jännittää vielä vähän vieraita ihmisiä, mutta vaikuttaa siitä huolimatta kiltiltä ja ystävälliseltä tytöltä.

Seitsemän onnekkaan pennun joukko SabaSuraSiwa, Suhi, ShilaShadi ja Siam tupsahtivat eräänä päivänä Irinan tarhalle. Pentujen menneisyydestä ei ole tarkempaa tietoa, mutta koska suurin osa poppoosta on enemmän tai vähemmän reippaita ja ystävällisiä, ovat ne varmastikin aiemmassa elämässään saaneet tottua jonkinlaiseen seurusteluun ihmisten kanssa. Kaikki seitsemän pikku tirriäistä pistävät nyt tassut tiukasti ristiin sen puolesta, että tarha-aika jäisi mahdollisimman lyhyeksi ja matka omaan kotiin alkaisi pian!

Kun reippaimmat pennut säntäävät kopista ulos tervehtimään uteliaina tulijoita, katsoo Suhi parhaaksi jäädä turvallisen, lämpimän ja pimeän kopin kätköihin. Suhin kuvausvuoron tullessa tyttö on kuitenkin nostettava kopista, minne se niin kovin tahtoisi koko painollaan painautuen jäädä. Suhi on pentueen isoimmasta päästä, mutta kyllähän "pieni" syliin saadaan. Suhi katselee kummissaan ympärilleen, mutta antaa kiltisti käsitellä itseään. Sylistä Suhilla ei ole kiire pois eikä se rimpuile ollenkaan. Koska Suhi ja sen sisarukset ovat vasta äskettäin joutuneet tarhalle, voi Suhi olla vielä siitäkin muutoksesta järkyttynyt. On mahdollista, että muutaman viikon kuluttua Suhi on jo paljon reippaampi ja rohkeampi, tai sitten ei. Suhin onni olisikin, että sille löytyisi oma koti tai hoitopaikka pian, missä se pääsisi reipastumaan.

Koska emme tiedä millaisessa ympäristössä pennut ovat kasvaneet ja eläneet ennen tarhalle päätymistään, tulee uuden omistajan olla motivoitunut uuden perheenjäsenensä sopeuttamiseen. Se vaatii aikaa, ymmärrystä ja kärsivällisyyttä. Monet asiat voivat alkuun olla jännittäviä ja pelottavia, mutta rauhallisen ja rohkaisevan omistajan kanssa hyvä tulee. Asia kerrallaan. Kukaan ei varmasti ole koskaan vielä opettanut mitä tarkoittavat esimerkiksi sisäsiisteys, hihnassa käveleminen tai yksin oleminen, joten miten pieni tarhapentu niistä mitään voisikaan ymmärtää. Mieti tarkoin resurssejasi, sillä Suhi ei halua olla kenenkään äkillinen ihastus tai päähänpisto vaan adoptiopäätöksen tulee olla tarkoin harkittu.

Osa pennuista on jykevämpiä kuin toiset eikä tulevaa kokoa voi varmuudella tietää. Suhi on pentueen jykevimmästä päästä ja aikuisena tyttönä siitä kasvaa vähintään keskikokoinen kaunotar.

Viipurin koirat - Suhi 30.12.2017

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.